Turun yliopiston innovaatiot ja yrityskehitys (BID) -keskus on mukana uudessa kansainvälisessä ”European University Enterprise Network” (EUEN) -hankkeessa, jonka tavoitteena on kehittää yliopiston ja liike-elämän kilpailukykyä luomalla ja testaamalla uusia, molempia osapuolia palvelevia yhteistyömalleja.
Liike-elämäyhteistyötä tiivistetään EUEN-hankkeessa muun muassa kehittämällä koulutusohjelmia, joissa yliopisto-opiskelijat voivat tehdä entistä tiiviimmin yhteistyötä yritysten kanssa. EUEN-hanke parantaa yliopisto-opiskelijoiden työllistymistä laajentamalla heidän liike-elämäkontaktejaan ja tarjoamalla heille opintojen kautta mahdollisuuksia yrittäjämäisten taitojen oppimiseen. Hanke on 18 kuukauden pituinen pilotti, jonka aikana yhteensä arviolta 200 opiskelijaa ja 50 yritystä viidessä Euroopan maassa osallistuu pilottiohjelmiin.
Yrittäjyysmyönteisyyttä yliopistolle
Turun yliopistossa EUEN-hankkeen puitteissa testataan muun muassa yrityskehitys-koulutustuotteita yliopisto-opiskelijoiden ja yritysten kanssa. Vuonna 2012 toteutetaan lisäksi yritysten ja yliopiston edustajille suunnattu johtajuusseminaari, jonka teemana on yrittäjyysmyönteisen ja yrittäjämäistä toimintamallia edistävän yliopistokulttuurin luominen.
Hankkeessa on mukana viisi eurooppalaista yliopistoa ja viisi yrityspartneria:
• Coventry University (UK)
• the National Council for Graduate Entrepreneurship (UK)
• Europe Business and Innovation Centre Network (Belgium)
• Turun yliopisto (Finland)
• Hocheschool Ghent (Belgium)
• Hewlett-Packard Limited (UK)
• Fachhochschule Münster (Germany)
• Microsoft Worldwide Education Strategy Group
• Banco Santander (Spain/UK)
• Acerta (Belgium)
Lisätietoja hankkeesta antavat Turun yliopiston innovaatiot ja yrityskehitys (BID) -keskuksessa:
Antti Paasio
Johtaja, professori
antti.paasio(a)utu.fi
Kirsi Peura
Projektipäällikkö
kirsi.peura(a)utu.fi