Julkaiseminen on tieteellisen työn ytimessä 

Turun kauppakorkeakoulun kunniatohtori Nicole Coviello kävi valmentamassa nuoria tutkijoita julkaisemisen prosesseihin.

Tutkimukseen perustuva julkaiseminen erilaisten artikkeleiden, monografioiden tai vaikka tapaustutkimusraporttien muodossa on arkipäivää varttuneemmille tutkijoille. Julkaiseminen on merkittävä osa tutkijan työtä.

Turun kauppakorkeakoulun kunniatohtori, professori Nicole Coviello (Wilfrid Laurier University, Kanada) vieraili syyskuun lopulla markkinoinnin ja kansainvälisen liiketoiminnan laitoksella tukemassa tohtorikoulutettavia ja muita tieteellisen julkaisemisen prosesseja vielä opettelevia. Professori Coviello on kokenut toimittaja tieteellisissä aikakausjulkaisuissa ja hänen omia artikkeleitaan nähdään säännöllisesti arvostetuissa julkaisuissa.

‒ Ideaalissa tilanteessa lähes kaikki tekemämme tutkimus julkaistaisiin, sillä tutkimustulokset on viime kädessä tarkoitettu levitettäväksi. Työmme tutkijoina on hankkia tietoa, oppia ja jakaa oppi takaisin uudessa muodossaan.

Kritiikki rakentaa

Tutkimuksessa tuotetaan kuitenkin myös paljon materiaalia, jota ei koskaan julkaista.

‒ On oma taitonsa tuottaa tieteellistä tekstiä, joka on sekä ymmärrettävää, kiinnostavaa että rakenteeltaan helposti seurattavaa, Coviello sanoo.

Tieteenalakohtaisissa journaaleissa julkaistavat artikkelit käyvät läpi tiukan arviointiprosessin, jossa sekä kyseisen julkaisun toimittaja että nimetyt tutkijat arvioivat, täyttääkö artikkeli kriteerit. Artikkelia kommentoidaan useaan otteeseen, ja kommenttien pohjalta tutkija jatkaa tekstin työstämistä oikeaan suuntaan.

‒ Palaute on tarkoitettu rakentavaksi, mutta joskus se voi olla ankaraakin ja on vaikeaa olla ottamatta sitä henkilökohtaisesti. Vaatii kärsivällisyyttä muokata artikkelia yhä uudelleen, kunnes sen sisältö on viestittävissä eteenpäin.

Koti jokaiselle artikkelille

Prosessin tiukkuus voi säikäyttää kokemattoman tutkijan. Coviello luennoi vierailunsa yhteydessä kauppakorkeakoululla julkaisemiseen ja erityisesti hylkäyspäätökseen suhtautumisesta.

‒ Vaarana esimerkiksi kielteisen julkaisupäätöksen jälkeen on, että tutkija ei palaa aiheensa pariin. Me tutkijat kamppailemme jatkuvasti etsiessämme oikeaa kanavaa työmme julkaisemiselle. Itse uskon vahvasti, että jokainen artikkeli löytää kodin jostain.

Journaalit ovat kansainvälisiä ja kilpailu kovaa. Vuosia artikkeleita arvioinut Coviello sanoo, että erityisen tärkeää on rakenne, jota arvioijan on helppo lukea.

‒ Tutkimustyössä luovuuden on oltava metodologiassa ja tulosten tulkinnassa, ei tekstissä tai rakenteessa.

 


"Suomalaiset hyvin lukeneita"

Kanadalaisen markkinoinnin professorin mukaan suomalaistutkijat lukevat paljon taustakirjallisuutta.

‒ Joskus tietoa yritetään mahduttaa artikkeliin liikaakin ‒ olennaiseen keskittyminen on tärkeää, jotta tekstiin ei eksy.

Nicole Coviello arvioi, että tieteenalan tutkimuskulttuurit ovat erilaiset Suomessa ja Pohjois-Amerikassa.

‒ Täällä tehdään paljon laadullista tutkimusta ja esimerkiksi pitkittäistutkimuksia. Halutaan tietää, miksi ja miten.


TS

Rehtorinpellonkatu 3, 20500 TURKU | Kaikki yhteystiedot

Puh. (02) 333 51 | Faksi (02) 333 8900 | viestinta@tse.fi

Tämän sivun sisällöstä vastaa Viestintä