Kielet kiinnostavat kauppatieteellisen alan opiskelijoita 

Opiskelijoilla on usein hyvä kielitaito jo ennen yliopisto-opintojen aloittamista.

Kauppatieteellisen alan opiskelijat pitävät kieliopintoja tärkeänä osana yliopistotutkintoa. Opiskelijat suhtautuvat monikielisyyteen positiivisesti ja ovat valmiita näkemään vaivaa kielitaitonsa eteen osallistumalla vapaaehtoisille kielten kursseille. Tämä selviää Turun kauppakorkeakoulun saksan kielen ja liikeviestinnän lehtori Joachim Schlabachin ja Oulun yliopiston yliopisto-opettaja Sabine Graszin vastajulkaistusta tutkimuksesta Business students’ choices of foreign languages.

Viidessä suomalaisessa kauppatieteellisen alan opetusyksikössä toteutetun tutkimuksen mukaan opiskelijoilla on usein laaja kielitaito jo heidän aloittaessaan yliopisto-opinnot. Yliopistossa jatkettavat kielet valitaankin useimmiten juuri aiemman kielitaidon pohjalta. Kielivalintoihin vaikuttavat myös kielen status, hyödyllisyys tulevaisuuden ammatin kannalta sekä opiskelijan halukkuus opiskella ulkomailla.

- Talouden alalla kielitaito on tärkeä työkalu, jonka avulla hoidetaan kaupantekoa, projekteja ja yhteistyötä. Molemminpuolisen ymmärryksen saavuttaminen on tärkeää, ja yhteisen kielen avulla luodaan luottamusta, Joachim Schlabach mainitsee.

Kielten opiskeluun liittyy kuitenkin myös käytännön ongelmia. Usein niiden mahduttaminen lukujärjestykseen on opiskelijoille ongelmallista.

Vaihtoon lähteminen kannattaa

Vähentyneen kielten opiskelun riskinä on, että opiskelijat tyytyvät opiskelemaan ja käyttämään ainoastaan vahvinta kieltään, tavallisesti englantia. Schlabachin ja Graszin mukaan tätä voidaan estää kannustamalla opiskelijoita astumaan ulos mukavuusalueeltaan ja käyttämään myös heikompia kieliään. Myös kielten valintaan liittyvää ohjausta ja neuvontaa voitaisiin lisätä; tutkimuksessa selvisi, etteivät opiskelijat aina tiedä, mitä kieliä he tulevat tarvitsemaan työelämässä.

Schlabach suosittelee kannustamaan opiskelijoita kielten pariin jo varhain, peruskoulusta lähtien. Aikaisempi kielitaito on tärkeää yliopistossa suoritettavien kieliopintojen kannalta. Myös vaihtovuosi ulkomailla on hyvä tapa oppia kieltä.

- Koulussa opetusta on vain muutamia tunteja viikossa, kun taas ulkomailla kieltä pääsee puhumaan, kuulemaan, lukemaan ja kirjoittamaan kellon ympäri. Tästä syystä järjestämme säännöllisesti myös opintomatkoja ulkomaille - parhaiten kieltä kuitenkin oppii, jos vieraassa maassa viettää kokonaisen lukukauden, Schlabach toteaa.

Business students’ choices of foreign languages julkaistiin Turun yliopiston kauppakorkeakoulun julkaisusarjassa. Tutustu julkaisuun sähköisenä 

 

Kieltenopetuksen paino liikeviestinnässä

Turun kauppakorkeakoulussa on mahdollista opiskella englantia, espanjaa, ranskaa, ruotsia, saksaa, venäjää, japania, kiinaa sekä suomen kieltä ja viestintää. Kauppatieteelliseen tutkintoon kuuluu kieli- ja viestintäopintoja suomen kielessä, ruotsin kielessä ja lisäksi kahdessa vieraassa kielessä.

Kauppatieteellisessä kieltenopetuksessa painottuu erityisesti talouselämän viestintä. Muutaman kurssin puitteissa opiskelijat tekevät myös opintomatkan ulkomaille.

- Opinnoissa pyritään perehtymään myös eri maiden bisneskulttuureihin, kertoo kielten ja liikeviestinnän yksikön johtaja Hanna Ruska-Becker.

 Misme Yrjölä

Rehtorinpellonkatu 3, 20500 TURKU | Kaikki yhteystiedot

Puh. (02) 333 51 | Faksi (02) 333 8900 | viestinta@tse.fi

Tämän sivun sisällöstä vastaa Viestintä