Turun yliopiston Innovation and Growth -koulutusohjelma tarjoaa tuleville tohtoreille yrittäjyys- ja liiketoimintaosaamista ja yhteyksiä yritysmaailmaan. Ensimmäinen opiskelija valmistui jatko-opiskelijoille suunnatusta kansainvälisestä ohjelmasta elokuussa.
Valmiit tohtorit sijoittuvat entistä useammin elinkeinoelämän ja julkisen sektorin palvelukseen.
Turun yliopiston BID Innovaatiot ja yrityskehitys -yksikkö on järjestänyt syksystä 2009 lähtien kaupallista koulutusta jatko-opiskelijoille.
Koulutuspäällikkö Sari Stenvall-Virtanen, Aleksandra
Karimaa (kesk.) ja professori Antti Paasio.
Aleksandra Karimaa valmistui ohjelmasta ensimmäisenä opiskelijana elokuussa 2011.
- Sain ohjelmasta uutta näkökulmaa omaan työhöni ja tutkimukseeni. Opin ajattelemaan teknisen puolen lisäksi kaupallisia ja käytännön sovelluksia. Se selkeytti työn tavoitteita ja antoi uutta motivaatiota tutkimuksen tekemiseen, sanoo Karimaa, joka suorittaa jatkotutkintoaan Turku Centre for Computer Sciencessa (TUCS).
Englanninkielisen Innovation and Growth -ohjelman painopisteinä ovat liiketoimintaosaaminen sekä innovaatioiden ja kasvun dynamiikan ymmärtäminen. MBA-ohjelmassa opiskelijat osallistuvat yrityslähtöisiin tutkimushankkeisiin ja pääsevät osaksi laajenevaa kontaktiverkostoa. Opiskelijoita tuetaan myös omien liiketoimintainnovaatioiden kehittelyssä.
- Kursseilta sai tarpeellista perusosaamista, mutta uudet verkostot olivat ohjelman tärkeintä antia. Yritysten edustajilta saikin kurssin aikana parhaat käytännön neuvot, Karimaa toteaa.
Kansainvälinen ohjelma sopii osaksi jatkotutkintoa
Kaupallista MBA-tutkintoa arvostetaan kansainvälisillä työmarkkinoilla. Kansainvälisyyttä painotetaan niin ohjelman sisällössä kuin opiskelijavalinnassakin. Ohjelman ulkomaalaisia yhteistyökumppaneita ovat tukholmalainen Kungliga Tekniska Högskolan (KTH), University of Cardiff (Wales) ja University of Dublin (Irlanti).
Innovation and Growth -ohjelmassa opiskelu on opiskelijalle maksutonta. Kulut on katettu osallistuvien laitosten ja ohjelmien sekä sidosryhmien tarjoaman tuen avulla. Ohjelman kesto on 1,5-2 vuotta riippuen opiskelijan aiemmasta kokemuksesta ja opinnoista. Opiskelu ohjelmassa on osa-aikaista, joten sen voi suorittaa tieteellisten jatko-opintojen rinnalla, ja ohjelman osia voi sisällyttää jatkotutkintoon.
- Pystyin suorittamaan ohjelman töiden ohella. Aikataulujen yhteensovittaminen oli toki välillä haasteellista, mutta ei sen vaikeampaa kuin tohtoriopinnoissakaan, sanoo Karimaa, joka työskentelee projektipäällikkönä Telestellä.
Karimaa suosittelee ohjelmaa erityisesti työuransa alussa oleville jatko-opiskelijoille. Kaupallisesta osaamisesta ja uusista kontakteista on kuitenkin käytännön hyötyä uran kaikissa vaiheissa.
Innovation and Growth -ohjelmassa aloitti vuonna 2009 yksitoista opiskelijaa, joiden kaikkien arvioidaan valmistuvan toukokuuhun 2012 mennessä. Aluksi ICT-alan opiskelijoille kohdennettua ohjelmaa laajennetaan nyt myös Life Science -aloille. Kehitystyössä ovat mukana Turun yliopistosta BID Innovaatiot ja yrityskehitys sekä TuBS (Turku Doctoral Programme of Biomedical Sciences) ja ulkomaalaiset yhteistyöyliopistot.
Suvi Kauppila