Merkittävä tutkimusrahoitus Suomen Akatemialta TSE Entreen 

Suomen Akatemia on myöntänyt professori Jarna Heinosen johtamalle nelivuotiselle monitieteiselle tutkimusprojektille Sukupuoli ja kasvu perheyrityksissä: 1750-luvulta nykypäivään 550.000 euroa. Kyseessä on kansainvälinen tutkimusprojekti, jossa tutkitaan monitieteisesti sukupuolta ja kasvua perheyrityskontekstissa. Projektin ainutlaatuisuus on sen tavoitteessa sitoa aika ja paikka sukupuolen ja kasvun ymmärtämiseen.

Projektin päätavoitteena on rakentaa historiaan ja nykyaikaan perustuvia elämäntarinoita valituille perheyrityksille ja analysoida ja verrata niitä tuottaaksemme uutta tietoa kasvusta ja sukupuolesta perheyrityksissä. Yhdistämällä historiallisen ja nykyajan perspektiivit projekti luo uutta ymmärrystä nyky-yhteiskunnan tärkeistä ilmiöistä, Heinonen kertoo. 

Heinosen johtamassa tutkimusryhmässä toimivat post doc -tutkijoina Ulla Hytti ja Pekka Stenholm. Hanke toteutetaan yhteistyössä professori Kirsi Vainio-Korhosen johtaman historiatutkijoiden ryhmän kanssa (Humanistinen tiedekunta, Turun yliopisto). Projektissa tehdään lisäksi tiivistä yhteistyötä pohjoismaisten yhteistyökumppanien ja muiden vastaavien eurooppalaisten projektien kanssa.

Nyt rahoitettu hanke on tällä hetkellä kolmas Suomen Akatemian rahoittama tutkimusprojekti TSE Entressä. Parhaillaan on käynnissä myös Heinosen johtama Yrittäjyys, työ ja hyvinvointi yksilön elämänkaarella -hanke Akatemian WORK-ohjelmassa sekä akatemiatutkija Teemu Kautosen projekti Yrittäjyys myöhäisellä työuralla: 50+ -yrittäjyyden ominaispiirteet, laajuus ja yhteiskunnallinen merkitys.

Lisätiedot: Prof. Jarna Heinonen, Jarna.Heinonen(a)tse.fi, 050 5631 713

Rehtorinpellonkatu 3, 20500 TURKU | Kaikki yhteystiedot

Puh. (02) 333 51 | Faksi (02) 333 8900 | viestinta@tse.fi

Tämän sivun sisällöstä vastaa Viestintä