Merkuriuksen Karnevaalit 2011 

Gaalaillan taikaa

Karnevaaleissa tanssittivat Sami Saari ja Maria Ylipää Juha Hostikan johtaman Dallapé-orkesterin solisteina.

Turun Kauppakorkeakouluseuran järjestämiä Merkuriuksen Karnevaaleja juhlittiin Caribia Areenalla 8.10.2011. Tänä vuonna hyväntekeväisyystapahtuma keräsi tuhatpäisen osallistujajoukon nauttimaan illan tunnelmasta fine dining -hengessä.

Illan kokki Michael Björklund kertoi Baba Lybeckin ja Urpo Martikaisen haastattelussa, että pääruoka muhi uunissa yli 12 tuntia.

Jo 23. kerran järjestettyjen Merkuriuksen Karnevaalien tuotto ohjattiin jälleen Turun kauppakorkeakoulun väitöskirjarahastoon sekä nuorten opiskelijoiden kansainvälisten opintojen tukemiseen.

‒ Olen erittäin iloinen siitä, että meitä on täällä tänään lähes tuhat iloista juhlijaa. Karnevaaleilla on seuramme toiminnan tavoitteiden toteutumisen kannalta erittäin suuri merkitys, sanoi juhlayleisölle seuran puheenjohtaja Martti Oksa.

Kahden vuoden pituisen merkuriadin aikana seuran tukea on saanut yhteensä 19 väitellyttä nuorta tohtoria. KTT Antti Fredriksson esitti nuorten tohtorien kiitoksen Kauppakorkeakouluseuralle.

‒ Tässä työssä nuorille tohtoreille erityisen tärkeää on läheisten ja kollegoiden tuen lisäksi ollut seuran tuki, joka on mahdollistanut työmme.

Skandinaavista lähiruokaa

Merkuriuksen Karnevaalit on yksi Suomen vanhimmista ja tasokkaimmista gaaloista. Tänä vuonna karnevaaleja juhlittiin fine dining -teemalla. Vieraita kestittiin Skandinavian parhaisiin kokkeihin lukeutuvan Michael Jukka Wihanto toimi meklarina, kun Johanna Oraksen maalaus huutokaupattiin. Yrjö Kokkonen ja Leena Virtanen esittelevät teosta.Björklundin lähiruokamenulla.

Turussa kaksi päivää illallista valmistellut Björklund esitteli menun vieraille: alkupalana lohitartaria ja pääruokana iloista possua.

‒ Se on viihtynyt uunissa yli kaksitoista tuntia, suomalaisille Strömsö-televisio-ohjelmasta tuttu Björklund kertoi.

Karnevaalien viihdetarjonta ei kalvennut illallisen rinnalla. Illan juonsivat tv-kasvot Baba Lybeck ja Urpo Martikainen, ja tanssia tahditti uudelleen rivinsä koonnut legendaarinen tanssiorkesteri Dallapé solistinaan Sami Saari ja johtajanaan Juha Hostikka. Karnevaaleilla solistina vieraili myös näyttelijä ja laulaja Maria Ylipää.

Ennätyshuutoja ja arpaonnea

Illan jännittävin hetki koettiin, kun
tilaisuudessa huutokaupattiin taiteilija
Johanna Oraksen Turku ‒ always on my mind -maalaus. Oras lahjoitti Karnevaaleilla
huutokaupattavan teoksen nyt jo kolmatta kertaa.

‒ Tämä on taiteilijalle tapa olla mukana tukemassa seuran Onnetar Anne Berner poimii voittoarpoja Tarja Jalosen kanssa.
toimintaa, Oras sanoi.

Oraksen teos kaupattiin tiukan huutokaupan jälkeen ennätykselliseen
51 000 euron hintaan. Turku-aiheisen
maalauksen huusi Antti Aarnio-Wihuri.

Huutokaupan lisäksi illan tuottoja kasvatettiin arpajaisilla, jonka palkinnot oli saatu lahjoituksina. Erityisesti suurimmat palkinnot Turun Kristallin Empire-kristallikruunu sekä Royal Caribbeanin tarjoama 1000 euron risteilylahjakortti kiinnostivat vieraita.

Ilta jatkui tanssin merkeissä aina yli puolen yön. Seuraavan kerran Karnevaaleja juhlitaan jälleen kahden vuoden kuluttua. Vuoden 2013 Karnevaaleihin voi jo tehdä ennakkovarauksia (mimmi@junkola.fi).

Lisää kuvia Karnevaaleista löytyy Kauppakorkeakouluseuran verkkosivuilta.

Kuvat: Juha Hämäläinen/www.haukkuvat.fi

 

Rehtorinpellonkatu 3, 20500 TURKU | Kaikki yhteystiedot

Puh. (02) 333 51 | Faksi (02) 333 8900 | viestinta@tse.fi

Tämän sivun sisällöstä vastaa Viestintä