Turun kauppakorkeakoulu sijoittui kolmatta kertaa toteutetussa Opiskelijan yliopisto -selvityksessä toiseksi heti Helsingin yliopiston jälkeen.
Turun kauppakorkeakoulun vahvuusalueita olivat tutkimuksen mukaan opiskeluprosessit, joiden arvioinnissa TuKKK nousi kärkeen, sekä opiskeluinfrastruktuuri, jonka tarkastelussa TuKKK rankattiin toiseksi.
Opiskeluprosessit sisälsivät erilaiset opintojen ohjausjärjestelyt, yliopistosta julkisesti saatavilla olevat tiedot, sekä esteettömyyskysymykset.
Opiskeluinfrastruktuurilla taas kuvattiin opiskelun sujuvuutta tukevia käytännön järjestelyjä, joihin kuuluivat esimerkiksi tietoteknisten resurssien riittävyys, ryhmätyötilojen saatavuus sekä tukipalveluita koskevat arviointikäytännöt.
Opiskelijan näkökulmasta ja käytännönläheisesti
Erinomaisiksi opiskeluympäristöiksi rankattuun kärkiviisikkoon mahtuivat Turun kauppakorkeakoulun ja Helsingin yliopiston lisäksi Svenska handelshögskolan, Åbo Akademi ja Tampereen teknillinen yliopisto. Selvityksessä olivat mukana kaikki suomalaiset tiedeyliopistot sekä Sibelius-Akatemia.
Selvityksen toimeenpanijoina ja toteuttajina olivat Suomen ylioppilaskuntien liitto (SYL) ry, Opiskelijoiden liikuntaliitto ry (OLL), ylioppilaskunnat sekä Opiskelijajärjestöjen tutkimussäätiö Otus.
Tutkimuksen aineisto kerättiin pääosin ylioppilaskunnille suunnatulla asiantuntijakyselyllä. Arviointi kohdistui opintoihin vaikuttaviin tekijöihin opiskelijan näkökulmasta ja käytännönläheisesti.
Opiskelijan yliopisto 2008 -tutkimus on ladattavissa sähköisessä muodossa (pdf) täältä.