Väitös: Virheelliset uskomukset muutoksen johtamisessa monien työyhteisöongelmien syynä 

KM Jouni Suominen esittää väitöstutkimuksessaan, että henkilöstön heikko
sitoutuminen organisaation tavoitteisiin, työuupumus, stressi ja työssä
viihtymättömyys voidaan nähdä johtamisen ongelmana: muutosta ja oppimista ei
ole ilmeisesti osattu johtaa oikealla tavalla.

Jouni Suomisen väitöstutkimuksen lähtökohtana on ollut tutkijan havainto, jonka
mukaan organisaatiossa tapahtuvia muutoksia voidaan kuvata ja jäsentää
luontevasti erilaisten oppimisprosessien avulla. Usein muutosprosessit eivät
kuitenkaan ole toteutuneet odotetulla tavalla, vaan organisaatioissa
työskentelevät ovat kokeneet muutokset varsin kaoottisina ja jopa
työmotivaatiota alentavina tekijöinä.

Muutos edellyttää omaa johtamisfilosofiaa

Harvardin yliopistossa toimineen John P. Kotterin tutkimusten mukaan muutoksen
kokonaisvaltainen toteuttaminen edellyttää omaa johtamisfilosofiaa, joka
poikkeaa jo lähtökohtaisesti perinteisistä johtamistyyleistä. Kotter on
analysoinut satojen yritysten muutosprosesseja. Hän on tutkinut, millaiset
johtamiskäytännöt ovat joko edistäneet tai suorastaan estäneet muutoksen
aikaansaamista halutulla tavalla.

Suomisen tutkimuksen avulla on haluttu selvittää miten johtamisen avulla
voidaan vaikuttaa erilaisten oppimisprosessien realisoitumiseen organisaatiossa
ja miten oppimista tulisi johtaa, jotta Kotterin esittämä yrittäjämäinen ja
oppimisintensiivinen ilmapiiri voitaisiin saavuttaa.

Tällaista organisaatiokulttuuria, oppivan organisaation ideaalia, on
kasvatustieteen alueella kutsuttu kasvuorientoituneeksi ilmapiiriksi.
Johtamisen näkökulmasta tavoitteena on pidetty voimaantumisen kokemusta, jolla
tarkoitetaan ihmisen luontaisen kasvupotentiaalin mahdollistamista, sekä
psykologista sitoutumista organisaation tavoitteisiin ja toimintakulttuuriin.

Johtajan ihmiskäsitys vaikuttaa organisaation oppimiskykyyn

Suomisen tutkimuksen avaintuloksena voidaan pitää sitä, että Kotterin esittämä
muutosjohtajuuden ideaalimalli saa luontevan selityksensä kasvatustieteen
oppimisteorioista sekä voimaantumista koskevasta teoriaperustasta. Samalla on
voitu osoittaa oppimisen ja johtamisen välinen keskinäinen riippuvuussuhde,
jonka mukaan organisaation omaksuma johtamiskognitio johtajan käsitys
maailmasta ja ihmisestä vaikuttaa organisaation oppimiskykyyn sekä siihen,
millaisella johtamistavalla voidaan vaikuttaa muutosprosessien onnistumiseen.

Samalla tulee ymmärretyksi myös se, miksi ja millä ehdoin organisaatioiden
muutokset myös usein epäonnistuvat. Näin Kotterin esittämä johtamisfilosofia
saa ilmiasun ja idealtaan se vastaa ns. sengeläisen oppivan organisaation
kehittämiseen liittyviä periaatteita.

Toisena avaintuloksena voidaan pitää "oppimisen johtamista" koskevan
teoreettisen konstruktion muodostamista, jossa on kyetty nostamaan esiin ja
perustelemaan kahden erilaisen johtamiskognition vaikutus yrittäjämäisen
ilmapiirin luomisessa. Kolmantena avaintuloksena voidaan esittää se, että
valtavirran organisaatiotutkimus ei ole aiemmin kyennyt tunnistamaan näitä
johtamisen avulla muodostettuja oppimisprosesseja ja näin organisaatioiden
osaamisen kokonaisvaltainen kehittäminen ei ole ollut usein mahdollista.

Samoin Kotterin esiin nostamat problematiikka-alueet ja epäonnistumiset
organisaatiomuutoksissa voidaan ymmärtää usein juuri johtamista koskevan
pedagogisen osaamisen ongelmina ja puutteina. Johtopäätöksinä ja implikaatioina
voidaan esittää Kotterin tutkimuksiin nojautuen, että henkilöstön heikko
sitoutuminen organisaation tavoitteisiin, työuupumus, stressi ja työssä
viihtymättömyys voidaan nähdä juuri johtamisen ongelmana: muutosta ja oppimista
ei ole ilmeisesti osattu johtaa oikealla tavalla.
--
Maanantaina 5. joulukuuta 2011 kello 12 esitetään Turun yliopistossa (Turun
kauppakorkeakoulu, Elovena-sali, Rehtorinpellonkatu 3) julkisesti
tarkastettavaksi kasvatustieteen maisteri Jouni Kalervo Suomisen väitöskirja 
Kohti oppivaa organisaatiota - konstruktion muodostaminen oppimisen ja
johtamisen välisistä riippuvuussuhteista
. Virallisena vastaväittäjänä toimii
professori Matti Koiranen Jyväskylän yliopistosta ja kustoksena professori
Antti Paasio.

KM Jouni Suominen on syntynyt 1955 Turussa ja kirjoittanut ylioppilaaksi vuonna
1981 Turun lyseosta. Hän on valmistunut kasvatustieteen maisteriksi 2006
Tampereen yliopistosta ja suorittanut MBA-tutkinnon 2006 Helsingin
teknillisessä korkeakoulussa. Hän toimii koulutusasiantuntijana Länsirannikon
koulutus Oy WinNovassa. Väitös kuuluu liiketaloustieteen (yrittäjyys) alaan.

Väittelijän yhteystiedot toimittajia varten:
matkapuhelin 044 455 8261, s-posti jouni.suominen(a)tse.fi
Väittelijän kuva: http://www.utu.fi/vaittelijat/suominen_jouni.jpg
Väitöskirja on luettavissa osoitteessa: http://info.tse.fi/julkaisut/vk/Ae7_2011.pdf
Lehdistökappaleiden tiedustelut sähköpostitse: viestinta(a)tse.fi
Väitöskirjan myynti: KY-Dealing Oy, puh. (02) 333 9422, s-posti:
ky-dealing@tse.fi

Rehtorinpellonkatu 3, 20500 TURKU | Kaikki yhteystiedot

Puh. (02) 333 51 | Faksi (02) 333 8900 | viestinta@tse.fi

Tämän sivun sisällöstä vastaa Viestintä