Väitös: Kommunikaatio on kriittinen tekijä liikesuhteessa 

Toimivat toimittajasuhteet, joissa avoimuus, yhteistyö ja kommunikaatio korostuvat, ovat tänä päivänä elintärkeitä globaaleille tuotantoyrityksille. Yritysten pitäisi KTM Nina Stenström-Iivarisen väitöstutkimuksen mukaan käyttää enemmän aikaa tehokkaan sisäisen ja ulkoisen kommunikaatiostrategian luomiseen.

Nina Stenström-Iivarinen tutkii väitöstyössään miten strategisesti tärkeitä asioita kommunikoidaan ostaja-toimittajasuhteissa, ts. miten ostava yritys kommunikoi strategiansa ja sen muutokset keskeisille tavarantoimittajilleen. Stenström-Iivarinen tarkastelee aihetta tutkimalla tekijöitä, joista kommunikaation laatu ostajan ja toimittajan välillä muodostuu, käytettyjä kommunikaatiokanavia sekä keskeisiä tekijöitä onnistuneelle, tai vaihtoehtoisesti epäonnistuneelle, ostajan ja toimittajan väliselle kommunikaatiolle.

Tutkimus osoittaa että vaikka ns. ”pehmeät tekijät”, kuten kommunikaatio, ovat toimittajasuhteissa tärkeitä, taloudellisia, teknisiä ja laatuun liittyviä tekijöitä korostetaan edelleen enemmän. Tutkimus todistaa, että myös strategisten asioiden kommunikointi on hyvin riippuvainen yksilöistä ja heidän kommunikaatiokyvyistään ja -käyttäytymisestään. Tutkimus myös korostaa sekä henkilökohtaisten sidosten että pitkä-aikaisten luottamusta sisältävien toimittasuhteiden merkitystä onnistuneessa strategian kommunikoinnissa.

Vaikka kaksisuuntaisen kommunikaation tärkeyttä korostetaan, kommunikaatio on usein luonteeltaan yksisuuntaista, lähinnä ostajalta toimittajalle suuntautuvaa. Palautteen ja avoimen keskustelun roolia ei kuitenkaan ole syytä aliarvioida. Onnistunut kommunikaatio edellyttää myös osapuolilta samanlaisia kommunikaation liittyviä näkemyksiä ja odotuksia. Esimerkiksi kommunikoinnin avoimuuden tai tiedon vaihdannan asteen suhteen osapuolten olisi päästävä yhteisymmärrykseen onnistuneen vuorovaikutussuhteen luomiseksi.

Parempi kommunikoida liikaa kuin liian vähän

Stenström-Iivarisen tutkimuksessa selvisi, että osapuolten välistä kommunikaation suurta määrää ei yleisesti pidetä ongelmana: parempi on kommunikoida liikaa kuin liian vähän. Tutkimuksen mukaan virallisella ja epävirallisella kommunikoinnilla oli omat roolinsa ja erilainen merkitys eri tehtävissä toimiville henkilöille. Myös epävirallisen kommunikaation kriteerit vaihtelevat. Tyytyväisyys kommunikaatioon on siis aina monen tekijän summa. Kommunikaation moniulotteisuus on syytä ottaa huomioon ostaja-myyjäsuhteiden luonnetta jäsennettäessä ja suhteita johdettaessa.

Väitöskirjassa kommunikaatio on jaettu avainalueisiin, joita ovat kommunikaation laatu, tiedon jakaminen, kommunikaation muut tekijät ja tyytyväisyys kommunikaatioon. Kommunikaation laatu määrittelee miten vastaajat kokevat sen toimivuuden. Kommunikaation laatua ilmentävät sen jatkuvuus, täsmällisyys, riittävyys, selvyys, täydellisyys, yhtenäisyys, luotettavuus, tärkeys ja oikea-aikaisuus. Tiedon jakaminen viittaa käytettyihin kommunikaatiokanaviin liikesuhteessa.

Kommunikaation muut tekijät puolestaan viittaavat kommunikaation kaksisuuntaisuuteen, sen suuntaan (ts. vertikaalinen ja horisontaalinen kommunikaatiovirta), virallisuuteen (ts. viralliset ja epäviralliset kommunikaatiovirrat), sisältöön ja avoimuuteen. Tyytyväisyys kommunikaatioon tarkoittaa sitä kuinka onnistuneena/epäonnistuneena osapuolet kokevat strategian kommunikoinnin suhteessa omiin tavoitteisiinsa.

Väitöstutkimus on toteutettu elektroniikkateollisuuden alalla tapaustutkimuksena, jossa on tutkittu 9 ostaja-toimittajasuhdetta. Aineisto on kerätty haastattelemalla avainhenkilöitä sekä ostajan että toimittajan organisaatioista.

Sternström-Iivarisen tutkimus osoittaa selkeästi kommunikaation kriittisen roolin liikesuhteessa. Yritysten pitäisi käyttää enemmän aikaa tehokkaan kommunikaatiostrategian, niin sisäisen kuin ulkoisen, luomiseen. Toimivan kommunikaation roolia ei edelleenkään riittävästi tiedosteta. Tämä myös tarkoittaa sitä, että kommunikaation roolia ei ole edelleenkään riittävästi tunnistettu pitkäkestoisten liikesuhteidenkaan yhteydessä.

Väitöstutkimus lisää ymmärrystä siitä miten ostaja ja toimittaja kommunikoivat tärkeitä strategisia, ts. pitkän aikavälin kehitykseen vaikuttavia tekijöitä toisilleen. Tutkimus tarjoaa hyödyllistä tietoa myös käytännön yritysjohdolle organisaation kommunikaatioprosesseja koskevaan suunnitteluun ja päätöksentekoon, erityisesti yrityksen ulkoisten sidosryhmien, kuten merkittävien tavaran- ja palveluntarjoajien, kanssa. Vaikka tutkimus keskittyy strategisesti merkittävien asioiden kommunikointiin ostaja-toimittaja-suhteissa, monet johtopäätökset ovat ainakin jossain määrin yleistettävissä yritysten väliseen kommunikointiin yleisesti myös muilla toimialoilla.
--

Perjantaina 9. joulukuuta 2011 kello 12 esitetään Turun yliopistossa (Turun kauppakorkeakoulu, Elovena-sali (ls11), Rehtorinpellonkatu 3) julkisesti tarkastettavaksi kauppatieteiden maisteri Nina Erica Stenström-Iivarisen väitöskirja ”The communication of strategically significant topics in business-to-business relationships: An empirical study in the electronics manufacturing industry” (Strategisesti merkittävien asioiden kommunikointi elektroniikkateollisuuden ostaja–myyjä-suhteissa). Virallisina vastaväittäjinä toimivat professori Arto Lindblom Aalto-yliopistosta ja dosentti Lasse Mitronen Tampereen yliopistosta, kustoksena professori Rami Olkkonen.

KTM Nina Stenström-Iivarinen on syntynyt 1977 Turussa ja kirjoittanut ylioppilaaksi vuonna 1996 Turun lyseon lukiosta. Hän on valmistunut kauppatieteiden maisteriksi 2002 Turun kauppakorkeakoulusta. Väitös kuuluu liiketaloustieteen, tarkemmin markkinoinnin alaan.

Väittelijän yhteystiedot toimittajia varten:
matkapuhelin 040 801 9964, s-posti nstenstrom@gmail.com

Väittelijän kuva: http://www.utu.fi/vaittelijat/stenstrom-iivarinen_nina.jpg

Väitöskirja on luettavissa osoitteessa: http://info.tse.fi/julkaisut/vk/Ae9_2011.pdf

Lehdistökappaleiden tiedustelut sähköpostitse: viestinta@tse.fi

Väitöskirjan myynti: KY-Dealing Oy, puh. (02) 333 9422, s-posti: ky-dealing@tse.fi

Rehtorinpellonkatu 3, 20500 TURKU | Kaikki yhteystiedot

Puh. (02) 333 51 | Faksi (02) 333 8900 | viestinta@tse.fi

Tämän sivun sisällöstä vastaa Viestintä