Sosiaalisen virtuaalimaailman kestävä vetovoima syntyy kavereista, nautittavuudesta ja virtuaalisesta ympäristöstä. Käyttäjät luovat yhdessä mukavia kokemuksia virtuaalimaailmassa. Käyttäjät näkevät huvin, hyödyn ja sosiaalisuuden osana kokonaisvaltaista käyttäjäkokemusta. KTM Matti Mäntymäen väitöstutkimuksen tulokset korostavat nautittavuuden merkitystä yksittäisenä palvelun toistuvan käytön vaikuttimena. Helppokäyttöisyys sekä palvelusta välittyvä inhimillinen kontakti ja lämpö ovat tärkeitä nuorten sosiaalisessa virtuaalimaailmassa.
Helppokäyttöisyyden merkittävä vaikutus oli osittain yllättävä, koska vastaajat koostuivat pääasiassa 90-luvulla syntyneistä eli diginatiiveista. Diginatiivit ovat altistuneet tietotekniikalle lapsuudestaan lähtien ja käyttävät tieto- ja viestintätekniikkaa intuitiivisesti.
Virtuaalimaailmoille ominainen kolmiulotteisuus ja avatareihin perustuva navigointi eivät saa turhauttaa käyttäjää. Helppokäyttöisyys on osa nautittavaa käyttäjäkokemusta. Tulokset osoittavat, että sosiaalisen virtuaalimaailman käytön syyt liittyvät enemmän maailmaan itseensä ja siellä koettaviin asioihin kuin esimerkiksi ulkoiseen sosiaaliseen paineeseen.
Virtuaalituotteita ja -palveluita ostamalla käyttäjät parantavat asiakaskokemuksessa arvostamiaan tekijöitä, erottuvat muista palvelun käyttäjistä tai pyrkivät kasvattamaan omaisuuttaan virtuaalimaailmassa. Virtuaalinen kuluttaminen on diginatiiveille arkipäivää.
Habbo Hotel on maailman suosituin virtuaalimaailma
Virtuaalimaailmoilla arvioidaan olevan yhteensä miljardi käyttäjää ja käyttäjien määrä on voimakkaassa kasvussa, erityisesti lasten ja nuorten keskuudessa. Kasvavat käyttäjämäärät ovat lisänneet virtuaalimaailmojen kiinnostavuutta liiketoimintana ja markkinointikanavana. Miljardista käyttäjästä n. puolen arvioidaan olevaan alle 16-vuotiaita.
Suomalainen Habbo Hotel on 200 miljoonalla rekisteröityneellä käyttäjällään maailman suosituin virtuaalimaailma. Sosiaaliset virtuaalimaailmat ovat sosiaaliseen vuorovaikutukseen tarkoitettuja kolmiulotteisia ympäristöjä, joissa käyttäjät esitetään avatareina. Sosiaalisista virtuaalimaailmoista puuttuvat peleille ominainen juonirakenne ja pelaajan edistymistä heijastavat tasot.
Asiakasuskollisuus liiketoiminnallisena haasteena
Sosiaalisen median ja virtuaalisten vuorovaikutuksen palveluiden keskeinen haaste on säilyttää olemassa olevat käyttäjät aktiivisina ja samalla pyrkiä löytämään tapoja muuntaa mahdollisimman suuri osa käyttäjistä maksaviksi asiakkaiksi. Mäntymäen tutkimuksen tavoitteena oli selvittää mitkä tekijät vaikuttavat sosiaalisen virtuaalimaailman toistuvaan käyttöön ja missä määrin nämä tekijät ennustavat virtuaalituotteiden- ja palveluiden ostamista.
Väitöstutkimuksen tulokset tarjoavat virtuaalimaailmoja operoivilla yrityksille tietoa palvelu-uskollisuuteen ja virtuaaliseen ostamiseen vaikuttavista tekijöistä. Tutkimus tarjoaa uutta tietoa virtuaalisesta kuluttajakäyttäytymisestä ja sosiaalisista virtuaalimaailmoista sosiaalisen vuorovaikutuksen ja kuluttamisen ympäristöinä, erityisesti nuorten keskuudessa. Tutkimuksen empiirinen aineisto kerättiin yli 30 000 Habbo Hotellin käyttäjältä useista eri maista, väitöstutkimuksessa keskityttiin yli 3000 suomalaiseen vastaajaan.
---
Perjantaina 3. kesäkuuta 2011 kello 12 esitetään Turun yliopistossa (Turun kauppakorkeakoulu, Elovena-sali (ls. 11), Rehtorinpellonkatu 3) julkisesti tarkastettavaksi kauppatieteiden maisteri Matti Mäntymäen väitöskirja "Continuous Use and Purchasing Behaviour in Social Virtual Worlds" (Sosiaaliset virtuaalimaailmat: palvelun toistuva käyttö ja ostokäyttäytyminen). Virallisena vastaväittäjänä toimii professori Christer Carlsson Åbo Akademista ja kustoksena dosentti Jussi Puhakainen.
KTM Matti Mäntymäki on syntynyt 1979 Kurussa ja kirjoittanut ylioppilaaksi vuonna 1998 Tampereen lyseon lukiosta. Hän on valmistunut kauppatieteiden maisteriksi 2003 Turun kauppakorkeakoulusta. Hän toimii tohtorikoulutettavana Turun yliopistossa. Väitös kuuluu tietojärjestelmätieteen alaan.
Väittelijän yhteystiedot toimittajia varten:
matkapuhelin 050 4867657, s-posti matti.mantymaki(a)tse.fi
Väittelijän kuva: http://www.utu.fi/vaittelijat/mantymaki_matti.jpg
Väitöskirja on luettavissa osoitteessa: http://info.tse.fi/julkaisut/vk/Ae3_2011.pdf
Lehdistökappaleiden tiedustelut sähköpostitse: viestinta(a)tse.fi
Väitöskirjan myynti: KY-Dealing Oy, puh. (02) 481 4422, s-posti: ky-dealing(a)tse.fi