Kokeneiden ammattilaistenkin ammatti-identiteetti voi muuttua työn muutostilanteissa. KTM Marjo Kumpulan väitöstutkimus osoittaa, että jotkut ammatti-identiteetin ulottuvuudet muovautuvat helpommin kuin toiset ja että ihmiset eroavat siinä, millaisia selviytymiskeinoja he käyttävät muutostilanteissa.
Ammatti-identiteetteihin kohdistuu ristiriitaisia odotuksia
Ammatti-identiteettien muovautumisen tarve on korostunut organisaatioissa työn muutosten myötä. Näin on tapahtunut myös vakuutusalan työntekijöillä, jotka muodostivat väitöskirjatutkimuksen kohdejoukon. Tutkimuksen empiirinen aineisto koostui 23 kirjoitelmasta, 10 työntekijän haastattelusta sekä kyselystä, johon vastasi 686 vakuutusalan työntekijää eri puolelta Suomea. Tutkimus antaakin varsin kokonaisvaltaisen kuvan vakuutusalan työntekijöiden ammatti-identiteetistä ja vakuutusalan työn muuttumisesta.
Vanhemmat työntekijät ovat tulleet alun perin vakuutusvirkailijoiksi ja palvelukulttuurin muututtua heidän on pitänyt muuttua asiakaspalvelijoiksi. Tällä hetkellä vallitsevaan asiakaspalvelijan identiteettiin eri ulottuvuuksineen kohdistuu kuitenkin lukuisia muutospaineita. Etenkin työn myynnillisyyyden lisääntyminen, kasvanut puhelinpalvelutyö ja vakuutusyhtiöiden ja pankkien työtehtävien lähentyminen haastavat nykyistä ammatti-identiteettiä. Väitöstutkimuksen mukaan yhä useammin työntekijöiltä kaivattaisiinkin asiakaspalvelijan sijasta finanssialan myyjän identiteettiä. Tällaisen myyntiosaamisen kasvanutta tarvetta on nähty myös monissa muissa ammateissa.
Ammatti-identiteetteihin kohdistuu myös ristiriitaisia odotuksia: työnantajalla, työntekijällä, työtovereilla ja asiakkailla voi olla keskenään erilaisia odotuksia siitä, millainen vakuutustyöntekijän tulisi olla.
Työntekijät reagoivat ammatti-identiteettinsä muutospaineisiin erilaisin keinoin. Näitä vakuutusalalla ovat sopeutuminen, koulutususko, sinnitteleminen ja vetäytyminen. Yleisimmät keinot ovat sopeutuminen ja koulutususko. Työntekijät eivät siis aktiivisesti vastusta työn muutoksia vaan ottavat käyttöön sopeutumisen keinot ja uuden oppimisen. Vain melko pieni osa työntekijöistä suunnittelee vetäytyvänsä vakuutusalalta. Osa iäkkäämmistä työntekijöistä aikoo jollakin tavalla sinnitellä eläkeikää odotellessa.
Ammatti-identiteetit pysyvät suhteellisen vakaina ja niiden muuttuminen vaatiikin merkittäviä muutoksia työn sisällöissä. Aina muuttuminen on prosessi, joka ottaa oman aikansa. Jotkut piirteet ammatti-identiteeteissä voivat olla niin syvään juurtuneita, että niiden muuttuminen vaatii uuden työntekijäsukupolven.
Ammatti-identiteettien muutostarpeet eivät koske vain vakuutusalaa, vaan muutostarpeita on esimerkiksi hoitoalalla, pankkisektorilla, julkishallinnossa, opetusalalla ja vaikka muuttuvassa yliopistomaailmassa. - Työntekijä joutuukin muuttumaan uransa aikana joksikin muuksi. Muuksi muuttuminen on aina haastavaa - kuten Kumpula toteaa. Itselle rakkaasta ammatti-identiteetistä on vaikea luopua. Samalla tavalla kuin julkisuudessa on puhuttu siitä, että hoitoalalla työntekijä tekee entistä enemmän esimerkiksi raportointityötä, samalla tapaa vakuutusalan työntekijöille perinteisestä asiakaspalvelusta siirtyminen nopeatempoiseen puhelinpalveluun tai tavoitteelliseen myyntityöhön on haaste.
---
Perjantaina 29. huhtikuuta 2011 kello 12 esitetään Turun yliopistossa (Turun kauppakorkeakoulu, luentosali 11, Rehtorinpellonkatu 3, Turku) julkisesti tarkastettavaksi kauppatieteen maisteri Marjo-Riitta Kumpulan väitöskirja "Vakuutusalan työn sisältö ja työntekijöiden ammatti-identiteetin muovautuvuus. Vakuutusvirkailijasta finanssialan myyjäksi?" Virallisena vastaväittäjänä toimii dosentti Kaija Collin Jyväskylän yliopistosta ja kustoksena professori Juha Laurila.
KTM Marjo Kumpula on syntynyt 1958 Turussa ja kirjoittanut ylioppilaaksi vuonna 1978 Kastun lukiosta. Hän on valmistunut kauppatieteen maisteriksi 1983 Turun kauppakorkeakoulusta. Hän toimii koulutuspäällikkönä Turun ammattikorkeakoulussa. Väitös kuuluu liiketaloustieteen (johtamisen ja organisoinnin) alaan.
Väittelijän yhteystiedot toimittajia varten: matkapuhelin 050 598 5564, s-posti marjo.kumpula(a)turkuamk.fi
Väittelijän kuva: http://www.utu.fi/vaittelijat/kumpula_marjo.jpg
Lehdistökappaleiden tiedustelut sähköpostitse: viestinta(a)tse.fi
Väitöskirjan myynti: KY-Dealing Oy, puh. (02) 333 9422, s-posti: ky-dealing(a)tse.fi