Tiedote 9.12.2010

Väitös: Virtuaalisen tiimin ilmapiirissä korostuu asiakeskeisyys 

KTM Harri Virolaisen väitöskirja käsittelee virtuaalisten tiimien ilmapiiriä.

Virtuaaliset eli hajautetut tiimit, joissa osa tiimin jäsenistä työskentelee fyysisesti eri paikkakunnalla kuin muut tiimin jäsenet, ovat lisääntyneet globalisoitumisen sekä tietoyhteiskunnan kehityksen myötä. Vaikka virtuaaliset tiimit ovat tutkimuksen aiheena lisääntyneet, tiedetään niistä yhä melko vähän ja varsinkin virtuaalisen tiimin ilmapiiristä on tehty vähän tutkimuksia.

Virolaisen väitöstutkimus pyrkii selvittämään virtuaalisen tiimin ilmapiiriä ja sen osa-alueiden ilmentymistä, kuten miten toisistaan fyysisesti erillään sijaitsevat tiimin jäsenet viestivät keskenään, millaisia sosiaalisia ihmissuhteita tiimin työtovereiden välille muodostuu huolimatta siitä, että he näkevät harvoin toisiaan kasvokkain, millainen me-henki tiimin jäsenillä on, miten esimiestyö sujuu kun esimies näkee harvoin tiimin jäseniä jne.

Työ ei ole enää yhtä sidottu fyysiseen paikkaan kuin ennen. Tietoyhteiskunnan ja teknisen kehityksen myötä yhä useampi ihminen tekee etätöitä ja monessa organisaatiossa on siirrytty joko osittain tai kokonaan hajautettuihin eli virtuaalisiin tiimeihin.

Virtuaaliseen työskentelyyn liittyy kuitenkin omat haasteensa, sillä teknologian kehityksestä huolimatta ihminen kaipaa yhä sosiaalista kanssakäymistä ja kasvokkaisia tapaamisia. Virtuaalisten tiimien ilmapiirissä korostuu työ- ja asiakeskeisyys, mutta siinä on piirteitä myös ihmisläheisyydestä. Työtovereiden välille on usein muodostunut kaveruus ja ystävyyssuhteita huolimatta siitä, että he harvoin tapaavat toisiaan kasvokkain.

Laajemmassa mielessä yhteisöllisyys, me-hengen luonti sekä yrityskansalaismaisen toimintakulttuurin luominen on kuitenkin haasteellista virtuaalisissa tiimeissä. Vaikka eripaikkainen työskentely toki vaikuttaa ilmapiiriin, näyttää siltä että vaikutus on suhteellisen pieni. Suurin osa ilmapiiriin vaikuttavista tekijöistä, kuten itse työ, palkitseminen ja ihmisten välinen henkilökemia on riippumaton organisaatiomuodosta.

Harri Virolaisen väitöskirja luo kokonaisvaltaisen kuvan ajankohtaisesta ja yhä yleistymässä olevasta ja tärkeästä ilmiöstä. Tutkimus tuo kattavasti esille millainen ilmapiiri virtuaalisissa tiimeissä vallitsee ja mitkä eri tekijät erityisesti vaikuttavat ilmapiirin muodostumiseen. Empiirisen osan aineisto on kerätty 5:stä Suomessa toimivasta organisaatiosta, joita edustivat 10 eri tiimiä. Aineistonkeruu tapahtui haastattelemalla 45 tiimin jäsentä sekä samoille tiimeille lähetetyn kvantitatiivisen kyselyn avulla, johon vastasi 118 virtuaalisen tiimin jäsentä.

Tutkimuksessa esitettyä tietoa voivat hyödyntää useat tahot. Tietämällä, mitkä tekijät vaikuttavat ilmapiirin syntyyn, millaisia puutteita ilmapiirin kehittämisessä ilmenee sekä mitkä ovat virtuaalisen tiimin ilmapiirin tyypillisiä piirteitä, voivat virtuaaliset organisaatiot ja tiimit kehittää toimintatapoja ja näin parantaa ilmapiiriä.

---

Perjantaina 17. joulukuuta 2010 kello 12 esitetään Turun yliopistossa (Porin yliopistokeskus, Pohjoisranta 11A, auditorio 240, Pori) julkisesti tarkastettavaksi KTM Harri Ilmari Virolaisen väitöskirja ”Kai sitä ihminen on vaan semmoinen laumaeläin” - Virtuaalisen tiimin ilmapiiri. Virallisena vastaväittäjänä toimii professori Matti Vartiainen Aalto-yliopiston teknillisestä korkeakoulusta ja kustoksena professori Tomi Kallio.

KTM Harri Virolainen on syntynyt 1974 Kymissä ja kirjoittanut ylioppilaaksi vuonna 1993 Karhulan lukiosta. Hän on valmistunut kasvatustieteen maisteriksi, kauppatieteiden maisteriksi ja liikuntatieteiden maisteriksi vuonna 2000 ja terveystieteiden maisteriksi 2001 Jyväskylän yliopistosta. Hän toimii projektitutkijana Turun yliopistossa. Väitös kuuluu liiketaloustiede, johtaminen ja organisointi alaan.

Väittelijän yhteystiedot toimittajia varten:

työpuhelin  050 520 0795, matkapuhelin 050 527 8700, s-posti harri.virolainen(a)tse.fi

Väittelijän kuva: http://utu.fi/vaittelijat/virolainen_harri.jpg

Väitöskirja on luettavissa osoitteessa http://info.tse.fi/julkaisut/vk/Ae8_2010.pdf

Lehdistökappaleiden tiedustelut sähköpostitse: viestinta(a)tse.fi. Väitöskirjan voi ostaa KY-Dealing Oy:stä, puh. (02) 333 9422, s-posti: ky-dealing(a)tse.fi

Rehtorinpellonkatu 3, 20500 TURKU | Kaikki yhteystiedot

Puh. (02) 333 51 | Faksi (02) 333 8900 | viestinta@tse.fi

Tämän sivun sisällöstä vastaa Viestintä