Tiedote
13.5.2009
Englantilainen Emerald-kustantamo on myöntänyt Turun kauppakorkeakoulun jatko-opiskelija Pekka Koskiselle Outstanding Paper Award -palkinnon. Koskisen yhdessä Lappeenrannan teknillisen yliopiston professori Olli-Pekka Hilmolan kanssa julkaisema tiedeartikkeli valittiin vuoden parhaaksi vuonna 2008 Industrial Management and Data Systems -julkaisussa ilmestyneeksi artikkeliksi.
Pekka Koskinen ja Olli-Pekka Hilmola pureutuvat artikkelissaan ”Supply Chain Challenges of North-European Paper Industry” paperiteollisuuden toimitusketjujen keskeisiin haasteisiin tarkastelemalla neljää eri Suomesta alkavaa ja Iso-Britanniaan sekä Yhdysvaltoihin päättyvää ketjua. Tutkimuksen tukena on ollut varsin mittava kvantitatiivinen, eri operatiivisista tietojärjestelmistä kerätty aineisto.
– Johtopäätöksemme on, että toimitusketjut voisivat olla tehokkaammin hallittavissa esimerkiksi paremman asiakasyhteistyön avulla. Tehokkaammat toimitusketjut eivät kuitenkaan ole se suuri ratkaisu, jolla paperiteollisuuden kannattavuutta voidaan parantaa. Toimitusketjuja ei vielä koeta strategisena työvälineenä paperiteollisuudessa, Koskinen kertoo.
Palkittu artikkeli on osa Pekka Koskisen väitöskirjaa, joka tarkastetaan Turun kauppakorkeakoulussa 30.6.2009. Väitöstutkimus kuuluu liiketaloustiede, logistiikan alaan. Hilmola on toiminut väitöstyön ohjaajana.
Emerald-kustantamon palkinnot valitsee Emerald Literati Network, joka kutsuu vuosittain kaikkien julkaisujensa toimitusraadit valitsemaan kunkin lehden vuoden parhaat artikkelit. Emerald julkaisee noin 190 lehteä.
Lisätietoja:
Pekka Koskinen, toimitusjohtaja, Confidea Business Consulting, gsm 0400 444 618
Olli-Pekka Hilmola, ma.professori, dosentti,Kouvolan yksikkö/Lappeenrannan teknillinen yliopisto, gsm 040 761 4307
Julkaisu on luettavissa kesäkuun puoliväliin asti Emeraldin verkkosivuilta