Varsinais-Suomessa käynnistyy maakunnan ennakointiprosessi, jonka tarkoitus on taata maakunnan houkuttelevuus ja menestys myös tulevaisuudessa. Ajantasaisen ennakointitiedon ansiosta varsinaissuomalaiset toimijat pystyvät reagoimaan nopeasti muuttuvan toimintaympäristön haasteisiin. Hanke esitellään käynnistysseminaarissa, joka järjestetään Turun kauppakorkeakoululla 23.5.2007.
Hankkeen käynnistäjä ja rahoittaja on Varsinais-Suomen liitto. Hankkeen toteutuksesta ja tulevaisuustiedon tuottamisesta vastaa Turun kauppakorkeakoulun Tulevaisuuden tutkimuskeskus. Tulevaisuuden tutkimuskeskuksen lisäksi tietoa tuottaa TE-keskuksen ennakointiyksikkö.
Monivuotiseksi kaavailtuun prosessiin liittyy vuosittain järjestettäviä ennakointipäiviä, joilla esitellään kerättyä tulevaisuustietoa. Päivät tarjoavat yrityselämän, julkishallinnon ja kansalaisjärjestöjen edustajille mahdollisuuden vaihtaa ajatuksia siitä, miten tulevaisuuteen pitäisi varautua. Tiedon jakamisen ohella päivillä voidaan synnyttää yhteistyötä eri toimijoiden välille. Jokaisella ennakointipäivällä on oma teemansa.
Seminaari käynnistää ennakointiprosessin
Ennakointiprosessin käynnistysseminaari järjestetään keskiviikkona 23.5.2007 klo 12.15 Turun kauppakorkeakoululla, osoitteessa Rehtorinpellonkatu 3. Seminaarissa esitellään käynnistymässä oleva hanke sekä luodaan katsaus ennakointityön tarpeeseen erilaisista näkökulmista. Tilaisuus on tarkoitettu kaikille Varsinais-Suomen maakunnan tulevaisuuden rakentamisesta kiinnostuneille.
Seminaarin ohjelma
12:15 Seminaarin avaus
12:30 Yleistä ennakointiajattelusta (johtaja Juha Kaskinen, Tulevaisuuden tutkimuskeskus)
Varsinais-Suomen ennakointihankkeen esittely (tutkija Ville Lauttamäki, Tulevaisuuden tutkimuskeskus)
13:15 Maakuntatason näkökulma (Varsinais-Suomen maakuntavaltuuston varapuheenjohtaja Asko Puikkonen)
Kuntatason näkökulma (kaupunginjohtaja Jukka Alkio, Laitila)
14:00 Kahvitauko
14:30 Työvoimahallinnon näkökulma (johtaja Piia Savolainen, Turun työvoimatoimiston työnantajapalvelut)
Alueellisen kehittäjäyhtiön näkökulma (toimitusjohtaja Ari Niemelä, Pilot Turku Oy)
Globaalin yrityksen näkökulma (kehitysjohtaja Seppo Lauttamäki, Aker Yards)
15:15 Loppukeskustelu
Lisätietoja:
Turun kauppakorkeakoulu, Tulevaisuuden tutkimuskeskus:
Johtaja Juha Kaskinen, puh. 02 4814 528, sähköposti: juha.kaskinen(a)tse.fi
Tutkija Ville Lauttamäki, puh. 02 4814 610, sähköposti: ville.lauttamaki(a)tse.fi