Turun kauppakorkeakoulun hakijamäärä kasvoi huomattavasti vuonna 2010. Tänä vuonna kauppatieteellisen alan yhteisvalinnassa kauppakorkeakouluun opiskelemaan haki 3281 henkilöä, kun vuonna 2009 hakijoita oli 2806.
Ensisijaisten hakijoiden määrän kasvu oli myös ennätyksellinen: hakijoita oli 1560, kun vuonna 2009 lukumäärä oli 1335.
– Kauppatieteellinen ala on kasvattanut suosiotaan vuosi vuodelta, ja olemme yksi suosituimmista kauppatieteellisistä yksiköistä, sillä Turun kauppakorkeakoululla on vahvan yksikön maine. Olemme laaja-alainen kauppakorkeakoulu, ja tarjoamme runsaasti pääainevaihtoehtoja ja kursseja, jotka kiinnostavat opiskelemaan hakevia, opintoasianpäällikkö Veronika Ståhlberg sanoo.
Kauppatieteellisen alan yhteisvalinnassa voi hakea enintään kolmeen yliopistoon. Kauppatieteellisen alan valintakoe järjestetään tiistaina15.6.2010. Samalla viikolla järjestetään myös kansainvälisen liiketoiminnan pääaineeseen hakevien haastattelut. Valintakokeen tulokset julkaistaan 2.7.2010.
Maisterivaiheen haku
Turun kauppakorkeakoulussa voi opiskella seitsemässä maisteriohjelmassa. Viiteen niistä tuli tänä vuonna yhteensä 504 hakemusta. Lisäksi maisteritutkinnon pääaineisiin voi hakeutua Turussa ja Porin yksikössä on erillinen tradenomien valintaväylä, ja näiden kautta tuli yhteensä 271 hakemusta.
Turun kauppakorkeakoulun maisteriohjelmat:
- Creative Business Management -maisteriohjelma (Pori)
- Hyvinvointialan liiketoimintaosaamisen maisteriohjelma (Pori)
- Kaupan ja palvelujen maisteriohjelma
- Master's Degree Programme in Global Information Technology Management GITM
- Master's Degree Programme in Global Innovation Management GIM
- International Master in Management of Information Technology IMMIT (Turun kauppakorkeakoulun, alankomaisen Tilburgin yliopiston ja ranskalaisen Paul Cézannen yliopiston yhteinen maisteriohjelma – hakijamäärä ei vielä tiedossa)
- Master’s Degree Programme in Futures Studies -maisteriohjelmaan ei haettu tänä vuonna uusia opiskelijoita.
Lisätietoja:
opintoasiainpäällikkö Veronika Ståhlberg, puh. (02) 481 4209, 050 502 7025