EU-komissaari Máire Geoghegan-Quinn pohtii innovatiivisuuden edistämistä uusimmassa BREssä 

Pan-Eurooppa Instituutin julkaisema Baltic Rim Economies seuraa Itämeren alueen kehitystä. Uusimman julkaisun teemana on innovaatiot. Vierailevana kirjoittajana on mm. tutkimus-, innovointi- ja tiedeasioista vastaava komissaari Máire Geoghegan-Quinn, joka käsittelee artikkelissaan komission vuodelle 2020 ulottuvaa tutkimus- ja innovaatiovisiota.

Geoghegan-Quinnin mukaan tarvitaan dynaamisempi Eurooppa, jossa innovatiiviset yritykset haluavat toimia ja lahjakkaat ihmiset haluavat elää ja työskennellä. Komissaarilla on neljä tavoitetta, joita hän ajaa innovatiivisen Euroopan edistämiseksi. Tutkimus- ja innovaatiopolitiikka tulisi fokusoida erityisesti suuriin haasteisiin kuten esimerkiksi ilmastonmuutokseen. Sekä julkisia että yksityisiä t&k-investointeja tulisi lisätä ja edistää yhtenäisen eurooppalaisen tutkimusalueen luomista. Geoghegan-Quinn haluaisi myös yksinkertaistaa EU-rahoitukseen liittyviä hallinnollisia ja rahoituksellisia menettelyjä. Talouskriisin vuoksi tutkimus ja innovaatiot ovat nousseet Euroopan agendalle uuden kasvun lähteenä, ja erityisen tärkeää tämä olisi Geoghegan-Quinnin mukaan useissa talouskriisistä kärsineissä Itämeren alueen maissa.

Geoghegan-Quinnin lisäksi uusimalla julkaisulla on useita muita arvovaltaisia kirjoittajia. Viron opetus- ja tutkimusministeri Tõnis Lukas kirjoittaa maansa tutkimus- ja kehitystoiminnan kehityksestä. Euroopan parlamentin jäsen Mitro Repo esittelee puolestaan näkemyksiään Itämeren suojeluun liittyen.

Pan-Eurooppa Instituutin kahden kuukauden välein julkaisema keskustelufoorumi, Baltic Rim Economies, seuraa Itämeren alueen kehitystä. Julkaisussa keskusteluun osallistuvat korkean tason julkisen ja yksityisen sektorin päätöksentekijät, akateemisen maailman edustajat ja useat muut asiantuntijat.

Lue Baltic Rim Economies 3/2010 verkossa.

Lisätietoja:
Professori Kari Liuhto puh. (02) 333 9575
Yliassistentti Stefan Ehrstedt puh. (02) 333 9522

Rehtorinpellonkatu 3, 20500 TURKU | Kaikki yhteystiedot

Puh. (02) 333 51 | Faksi (02) 333 8900 | viestinta@tse.fi

Tämän sivun sisällöstä vastaa Viestintä