Psykologista ilmastonmuutosvastarintaa 

"Toiveet ja odotukset Kööpenhaminan ilmastokokousta kohtaan ovat kutistuneet
samassa tahdissa kuin aika ennen kokousta on huvennut. Jo marraskuussa
näytti siltä, että kokouksessa todennäköisesti sovitaan vain yleisistä periaatteista,
joiden perusteella jatketaan myöhempiä yksityiskohtaisia neuvotteluja. Esimerkiksi EU:n ilmastotavoitteita 20 prosentin päästövähennyksistä tai edes mahdollista 30 prosentin päästövähennystä vuoteen 2020 mennessä ei nimittäin voi sanoa ainakaan liian kunnianhimoiseksi."

Näin pohtii eurokansanedustaja Sirpa Pietikäinen Tulevaisuuden tutkimuskeskuksen Futuurin kolumnissaan juuri ennen Kööpenhaminan neuvottelujen alkua.

Pietikäinen toteaa, että haluttomuus ryhtyä oikeisiin toimiin on aivan käsittämätöntä, kun tiedossa ovat kuitenkin jo pitkälti keinot ja tekniikat, joilla muutos voidaan toteuttaa. Selitys toimettomuudelle löytyy hänen mielestään psykologiasta. Osa käyttäytymismalleistamme vastustaa sitkeästi muutoksia ja loputkin muuttuvat vain hitaasti. Ongelma on vain siinä, että meillä ei enää ole aikaa.

Kööpenhaminan ilmastoneuvotteluissa on mukana myös joukko tulevaisuudentutkijoita. Tutkijat Sylvia Karlsson ja Antto Vihma seuraavat neuvottelujen edistymistä kansainvälisen politiikan näkökulmasta, erityiskohteenaan kehitysmaablokin sisäiset jännitteet ja koordinointi. Tutkija Venla Kinnunen puolestaan seuraa kokouksessa ilmastoratkaisujen vaikutuksia kehitysmaiden energiapolitiikkaan Kaakkois-Aasian alueella. 

Lue lisää tästä ja monista muista ajankohtaisista tulevaisuudentutkimuksen teemoista Tulevaisuuden tutkimuskeskuksen uusimmasta Futuurista 4/2009.

Rehtorinpellonkatu 3, 20500 TURKU | Kaikki yhteystiedot

Puh. (02) 481 481 | Faksi (02) 481 4299 | viestinta@tse.fi

Tämän sivun sisällöstä vastaa Tulevaisuuden tutkimuskeskus