Tiedote 27.6.2006

Yliopistoyhteistyötä kansainvälisten kumppanuuksien tutkimuksessa 

Lappeenrannan teknillisen yliopiston ja Turun kauppakorkeakoulun yhteishanke Global Network Management on käynnistetty Tekes -rahoituksen voimin. Tutkimushanke keskittyy suomalaisten tietointensiivisten yritysten kumppanuuksien ja kansainvälisen kasvun edistämiseen ja tutkimiseen. Global Network Management -hanke vahvistaa entisestään molemman yliopiston panostuksia kansainvälisen liiketoiminnan tutkimukseen sekä täydentää samalla yliopistojen aikaisempaa ICT-alan osaamista.

Lappeenrannan teknillisen yliopiston ja Turun kauppakorkeakoulun yhteishanke Global Network Management toteutetaan kaksivuotisena vuosien 2006-2008 aikana. Tutkimushankkeen päätavoitteena on selvittää, miten yritys voi luoda ja ylläpitää menestyksekästä liiketoimintaa teknologiaan, osaamiseen ja kumppanuuksiin perustuvassa globaalissa toimintaympäristössä. Tätä ongelmaa lähestytään muun muassa kansainvälisiä kumppanuuksia, tuotekehityskäytäntöjä ja ulkoistamista tutkimalla. Lisäksi pyritään siirtämään verkostoitumiseen ja kansainväliseen kasvuun liittyviä parhaita käytäntöjä tietointensiivisiin yrityksiin näiden liiketoimintavalmiuksien parantamiseksi.

Hankkeen kokonaisbudjetti on 660 000 euroa, ja pääosa rahoituksesta koostuu Teknologian kehittämiskeskuksen (Tekes) Uudistuva liiketoiminta ja johtaminen (LIITO) – ohjelman varoista. Lisäksi tutkimustyön rahoitukseen osallistuu 11 suomalaista tietointensiivistä yritystä sekä kaupallisen alan jatkotutkimusta tukevia säätiöitä. Tiukkojen rahoituskriteerien perusteella tapahtuneessa hankevertailussa Global Network Management –hanke erottui selkeästi edukseen erityisesti yrityslähtöisen sisältönsä ja kansainvälisen liiketoimintaosaamisensa johdosta. Lisäksi hankkeen vahvuuksia on keskittyminen erityisesti pienten yritysten liiketoiminnan kehittämiseen.

Suomalaiset tietointensiivisen alan yritykset ovat ottaneet hankkeen mielenkiinnolla vastaan, sillä teknisen asiantuntemuksen lisäksi monessa yrityksessä on liiketoimintaosaamiseen liittyviä haasteita. ”Kumppanuudet ovat kenelle tahansa kansainvälistyvälle ICT-alan yritykselle ensiarvoisen tärkeitä - meidänkin yrityksemme yli 20 kumppania tuovat meille yli kolmanneksen vuotuisesta liikevaihdosta. Yliopistoyhteistyö vastaa siis hyvin liiketoimintamme kehitystarpeisiin” toteaa johtaja Risto Räty hankkeeseen osallistuvasta Tekla Oyj:stä.

Hankkeen tiiviin seitsemän hengen ydinryhmän lisäksi toimintaan osallistuu reilut kymmenen kansainvälisen liiketoiminnan asiantuntijaa molemmista yliopistoista. Lisäksi ulkomaiset yliopistoyhteistyökumppanit mahdollistavat kansainvälisen vertailututkimuksen tekemisen ja tukevat hankkeen yritysten kansainvälistä liiketoimintaosaamista.

Lappeenrannan teknillinen yliopisto lyhyesti

Lappeenrannan teknillinen yliopisto on kaakkoisen Suomen tekniikkaan ja talouteen erikoistunut tiedeyliopisto. Yliopiston tutkimus ja koulutus profiloituu tekniikan ja talouden sekä yritystoiminnan kannalta keskeisen oikeustieteen aloille. Tutkimustoiminnassaan yliopisto yhdistää tekniikan ja talouden huippuosaamista elinkeinoelämän hyödyksi ja alueellisen kehittämisen tueksi. Yliopiston tärkeimpiä tutkimusyksiköitä ovat muun muassa Technology Business Research Centre (TBRC), Etelä-Karjala-instituutti sekä Pohjoisen ulottuvuuden tutkimuskeskus (NORDI). Yliopiston kokonaisopiskelijamäärä on noin 5500 henki-löä.

Turun kauppakorkeakoulu lyhyesti

Turun kauppakorkeakoulu on korkealaatuista kauppatieteellistä tutkimusta harjoit-tava ja siihen perustuvaa ylintä opetusta antava yliopisto. TuKKK on myös merkittävä suomalainen liiketoimintaosaamisen keskus, joka toimii kansainvälistyvän suomalaisen yritystoiminnan hyväksi ja vastaa osaltaan liiketoimintaosaamisen tutkimuksesta ja koulutuksesta. Markkinoinnin laitoksella tehtävän kansainvälisen liiketoiminnan tutkimuksen painopistealueina ovat erityisesti innovaatioiden ja tietämyksen kehittäminen, yritysten kansainvälinen kasvu sekä kansainvälisesti toimivien yritysten yhteiskuntavastuu. Turun kauppakorkeakoulussa opiskelee n. 2000 tutkinto-opiskelijaa. Täydennyskoulutukseen osallistuu vuosittain n. 800 ja avoimen yliopiston opetukseen n. 700 opiskelijaa.

Tekes ja LIITO-ohjelma lyhyesti

Teknologian kehittämiskeskus on yritysten, yliopistojen, korkeakoulujen ja tutkimuslaitosten haastavien tutkimus- ja tuotekehitysprojektien rahoittaja ja aktivoija. Tekesin LIITO-ohjelman painopiste on yritysten liiketoimintavalmiuksien paranta-misessa, ei niinkään teknologian kehittämisessä. Ohjelma on tarkoitettu maailmanlaajuisilla markkinoilla toimiville ja sinne pyrkiville yrityksille sekä aiheeseen soveltuville yliopistoille. Vuosina 2006-2010 toteutettavan LIITO-ohjelman budjetti on 78 miljoonaa euroa, josta Tekesin osuus on noin puolet.

Lisätietoja:

Niina Nummela
Professori (TuKKK), projektin vastuullinen johtaja
p. 050-3307007
niina.nummela(a)tse.fi

Jussi Hätönen
Tutkija (TuKKK), projektipäällikkö
p.044-5155559
jussi.hatonen(a)tse.fi

Sami Saarenketo
Professori (ma.) (LTY), projektin vastuullinen johtaja
p. 050-3086181
sami.saarenketo(a)lut.fi

Mika Ruokonen
Tutkija (LTY), projektipäällikkö
p. 041-4475652
mika.ruokonen@lut.fi

Rehtorinpellonkatu 3, 20500 TURKU | Kaikki yhteystiedot

Puh. (02) 333 51 | Faksi (02) 333 8900 | viestinta@tse.fi

Tämän sivun sisällöstä vastaa Viestintä