Tiedote 4.6.2008

Turun kauppakorkeakoulun suosio pysyi ennallaan 

Turun kauppakorkeakouluun tuli kauppatieteellisen alan yhteisvalinnassa 2083 hakemusta. Ensisijaisten hakijoiden määrä oli 906. Hakijoita oli lähes yhtä paljon kuin viime vuonna.

– On hienoa, että Turun kauppakorkeakoulun suosio on pysynyt ennallaan ja ensisijaisten hakijoiden määrä on vuodesta toiseen korkea, vaikka ikäluokat pienenevät, toteaa Turun kauppakorkeakoulun opintoasiainpäällikkö Veronika Ståhlberg.

Eräänä opiskelupaikan valintaan vaikuttavana tekijänä Ståhlberg näkee sen, miten TuKKK:ssa opiskelevat kokevat opiskelun ja erityisesti mitä he kertovat siitä eteenpäin.

– Olemme panostaneet erityisesti opintojen ohjaukseen ja opiskeluprosessien sujuvuuteen. Tätä opiskelijamme arvostavat. Siitä saimme juuri tunnustustakin, kun sijoituimme toiseksi kansallisessa Opiskelijoiden yliopisto 2008 -arvioinnissa, Ståhlberg iloitsee.

Hakijoissa on tänä vuonna selvästi enemmän miehiä kuin naisia, mikä on poikkeuksellista moneen muuhun yliopistoon verrattuna. Ensisijaisesti Turun kauppakorkeakouluun haki 483 miestä ja 423 naista.

Turun kauppakorkeakoulussa on kolme valintaväylää. Yleisen liiketoiminnan koulutukseen tuli 661, kansainvälisen liiketoiminnan pääaineeseen 142 ja Porin yksikköön 92 ensisijaista hakemusta.

Kauppatieteellisen alan yhteisvalinnassa voi hakea enintään kolmeen yliopistoon.
Kauppatieteellisen alan valintakoe järjestetään tiistaina 17.6.2008. Samalla viikolla järjestetään myös kansainvälisen liiketoiminnan pääaineeseen hakevien haastattelut. Valintakokeen tulokset julkistetaan 4.7.

Maisterivaiheen haku

Turun kauppakorkeakoulussa voi opiskella myös viidessä maisteriohjelmassa. Näihin tuli tänä vuonna 392 hakemusta. Lisäksi Porissa on erillinen tradenomien valintaväylä, ja sitä kautta tuli 160 hakemusta.

– Maisteriohjelmammekin näyttävät pitävän suosionsa, sillä hakijamäärä niihin oli viime vuoden luokkaa. Englanninkielisiin maisteriohjelmiin tuli hakemuksia erityisesti Afrikan maista, Veronika Ståhlberg sanoo.

Turun kauppakorkeakoulun maisteriohjelmat:

Master’s Degree Programme in Global Innovation Management (GIM)
Master’s Degree Programme in Futures Studies (FUTU)
Master’s Degree Programme in Global Information Technology Management (GITM)
Kaupan ja palvelujen maisteriohjelma
Hyvinvointialan liiketoimintaosaamisen maisteriohjelma (Pori)

Lisätietoja:

opintoasiainpäällikkö Veronika Ståhlberg, puh. (02) 481 4209, 050 502 7025

Rehtorinpellonkatu 3, 20500 TURKU | Kaikki yhteystiedot

Puh. (02) 333 51 | Faksi (02) 333 8900 | viestinta@tse.fi

Tämän sivun sisällöstä vastaa Viestintä