Tiedote 27.11.2009

Väitös: Julkinen rahoitus ei mahdollista lääkekehitysyritysten kasvua 

KTM Laura Heinosen väitöstutkimuksen mukaan suomalaisten lääkekehitysyritysten julkisen rahoituksen tulisi olla nykyistä pitkäjänteisempää ja tähdätä isompiin yrityskokonaisuuksiin. Liiketaloustiede, kansainvälisen liiketoiminnan väitöstutkimus On the pursuit of growth in technology-based companies. The role of public financing in the start-up process of Finnish drug development companies (Teknologiayritysten kasvu. Julkisen rahoituksen rooli suomalaisten lääkekehitysyritysten aikaisen vaiheen kasvuprosessissa) tarkastetaan Turun kauppakorkeakoulussa 4. joulukuuta 2009.

Laura Heinonen tarkastelee väitöskirjassaan suomalaisten lääkekehitysyritysten kasvuprosessia ja sitä, miten julkinen rahoitus on vaikuttanut yritysten kasvumahdollisuuksin. Tutkimuskohteena on neljä suomalaista lääkeyritystä 1995–2006: turkulaiset Juvantia Pharma, Hormos Medical ja Biotie Therapies sekä tamperelainen FIT Biotech. Niiden toiminta on tukeutunut vahvasti erityisesti Tekesin ja Sitran julkiseen rahoitukseen.

Kasvun edellytyksenä on menestyminen lääkekehityksessä, mikä edellyttää riittävää ulkoista rahoitusta jo alkuvaiheessa.

– Alussa rahoitusta on vaikea saada muualta, ja yritykset eivät ehkä aloittaisikaan riskipitoisia lääkekehitysprojekteja ilman julkista rahoitusta. Tutkittujen yritysten rahoituksessa puhuttiin kuitenkin kymmenistä miljoonista euroista, kun uuden lääkkeen kehittämiskustannukset nousevat helposti 500–700 miljoonaan euroon, Laura Heinonen havainnollistaa.

Jotta yritykset voisivat solmia kasvun kannalta merkityksellisiä yhteistyösopimuksia isojen lääkeyritysten kanssa, tulisi niiden omien lääkekehitysprojektien saavuttaa tiettyjä virstanpylväitä, kuten potilaskokeet. Tutkituilla yrityksillä oli taloudellisten resurssien puitteissa vaikeuksia saavuttaa näitä tavoitteita.

Kansainväliset pääomasijoittajat keskeisiä

Lääkekehitysyritysten kasvun rahoittamisessa kansainvälisillä pääomasijoittajilla on merkittävä rooli. Ne voivat tarjota paitsi isoja taloudellisia panostuksia, myös merkittävää strategista tukea liiketoiminnan päätöksenteossa. Tämä on tärkeätä, koska pieniltä teknologiapainotteisilta yrityksiltä puuttuu usein liiketoimintaosaamista.

– Jos yrityksen tuoteportfolio on liian ohut ja koostuu hyvin aikaisen vaiheen aihioista, se ei täytä kansainvälisten pääomasijoittajien kriteereitä. Riskien hajauttamiseksi pääomasijoittajat edellyttävät yrityksiltä useita kliinisen potilasvaiheen projekteja, jotka ovat jo lähellä markkinoita, Heinonen sanoo.

Heinosen tutkimista yrityksistä Biotie Therapies on onnistunut saamaan merkittävän sijoituksen kansainväliseltä pääomasijoittajalta ja jatkaa toimintaansa menestyksekkäästi. Juvantia Pharma on lopettanut toimintansa Suomessa, ja Hormos Medical on siirtynyt amerikkalaisomistukseen. FIT Biotech jatkaa toimintaansa, mutta joutuu jatkuvasti keräämään uutta rahoitusta.

Julkisen rahoituksen tähdättävä isompiin yrityskokonaisuuksiin

Tutkimuksen perusteella voidaan arvioida, että julkisen rahoituksen päätöksissä tulisi ottaa huomioon yritysten pitkän tähtäimen kasvuedellytykset. Yrityksiä on kehitettävä siihen pisteeseen, että niillä on riittävästi myöhäisen vaiheen tuotekehitysprojekteja, mikä houkuttelee kansainvälisiä pääomasijoittajia. Tavoitteen saavuttamiseksi on harkittava esimerkiksi yritysfuusioita.

– Julkisten rahoittajien olisi kyettävä tukemaan yrityksiä strategisessa päätöksenteossa, kun liiketoiminnassa kohdataan haasteita. Suomalaiset rahoittajat eivät ole pystyneet tarjoamaan yrityksille tätä tukea, Heinonen arvioi.

Julkinen omistus yrityksessä heikentää kansainvälisten pääomasijoittajien kiinnostusta yritykseen.

– Sijoitukset pitäisi tehdä muulla tavoin kuin osakeomistusten kautta. Uusien yritysten perustamista voitaisiin myös lykätä ja työskennellä pidempään esimerkiksi yliopistohankkeiden kautta, Laura Heinonen sanoo.

***

Väittelijän henkilö- ja yhteystiedot:

Laura Heinonen (s. 1976 Espoossa) on valmistunut kauppatieteiden maisteriksi Helsingin kauppakorkeakoulusta 2001. Heinonen on Turun ammattikorkeakoulun kansainvälisen liiketoiminnan ja innovaatiojohtamisen lehtori. Vuosina 2005–2008 hän työskenteli tutkimus- ja hallintotehtävissä Turun kauppakorkeakoulussa, 2002–2005 liiketoiminnan kehitystehtävissä Oy Juvantia Pharma Ltd:ssä ja 2001–2002 Accenture Oy:n konsulttina.

Laura Heinonen
050 501 5522, laura.heinonen(a)turkuamk.fi

Väittelijän kuva löytyy osoitteesta http://info.tse.fi/vaittelijat/heinonen.jpg

Väitös- ja julkaisutiedot:

KTM Laura Heinosen väitöskirjatutkimus On the pursuit of growth in technology-based companies.The role of public financing in the start-up process of Finnish drug development companies (Teknologiayritysten kasvu. Julkisen rahoituksen rooli suomalaisten lääkekehitysyritysten aikaisen vaiheen kasvuprosessissa) tarkastetaan Turun kauppakorkeakoulussa (Rehtorinpellonkatu 3, Turku) 4.12.2009 klo 12 alkaen luentosalissa 17. Vastaväittäjänä toimii professori Malin Brännback (Åbo Akademi) ja kustoksena professori Niina Nummela.

Väitöskirja on luettavissa osoitteessa http://info.tse.fi/julkaisut/vk/Ae14_2009.pdf  

Lehdistökappaleiden tiedustelut sähköpostitse: viestinta(a)tse.fi

Rehtorinpellonkatu 3, 20500 TURKU | Kaikki yhteystiedot

Puh. (02) 333 51 | Faksi (02) 333 8900 | viestinta@tse.fi

Tämän sivun sisällöstä vastaa Viestintä