Tiedote 6.11.2009
KTM Helena Turunen tarkastelee väitöskirjassaan haasteita, joita kansainvälisen matkailun kasvu asettaa suomalaisten pienten ja keskisuurten matkailuyritysten kansainvälisyysosaamiselle, tuotekehitykselle ja yhteistyölle. Väitöskirjatutkimus The Internationalisation of Location-bound Service SMEs – Resources and Networks in Finnish Tourism Companies (Paikkaan sidottujen pienten ja keskisuurten palveluyritysten kansainvälistyminen – tarkastelussa suomalaisten matkailuyritysten resurssit ja verkostot) tarkastetaan Turun kauppakorkeakoulussa 13.11.2009. Tutkimus kuuluu liiketaloustiede, kansainvälisen liiketoiminnan alaan.
On arvioitu, että kansainvälisten matkailijoiden määrä maailmassa yli kaksinkertaistuu seuraavan vuosikymmenen aikana. Myös Suomeen tulee yhä enemmän matkailijoita ulkomailta.
– Pienten ja keskisuurten matkailuyritystemme rooli kansainvälisesti vetovoimaisten ja laadukkaiden matkailupalvelujen tuottajana tulee jatkossa olemaan entistä merkittävämpi, Helena Turunen sanoo.
Kielitaidon ja kulttuurien tuntemuksen lisäksi yrityksiltä edellytetään esimerkiksi kykyä kehittää kansainvälisesti vetovoimaisia, teemapohjaisia matkailutuotteita. Tarvitaan matkailutoimijoiden yhteistä tahtoa, selkeää työnjakoa ja oikeita yhteistyöverkostoja.
Kansainvälisyyden aste luokittelee matkailuyrityksen
Tutkimustulosten perusteella löydettiin kolme matkailuyrityksen stereotyyppiä, joilla kullakin on oma roolinsa matkailualueen tai -keskuksen kansainvälistymisessä.
Kansainväliset yrittäjät ovat perustaneet yrityksensä jo alkujaankin kansainvälisiä markkinoita silmällä pitäen. Heidän aktiivinen toimintansa luo alueen matkailumarkkinat. Kansainväliset yrittäjät ovat usein alueensa matkailutuotannon ja matkailun kehittämisen vetureita. Yrittäjillä on hyvät henkilökohtaiset suhteet ulkomaisiin matkanjärjestäjiin ja jakelukanaviin.
Nousevat kansainvälisyyden kehittäjät ovat yrityksiä, joilla on osaamista kansainvälisten matkailijoiden palveluun ja kansainvälisesti vetovoimaisten tuotteiden kehittämiseen. Kansainvälisessä markkinoinnissaan he ovat kuitenkin riippuvaisia alueensa kansainvälisistä yrittäjistä.
Kolmannen ryhmän muodostavat passiiviset kansainvälistyjät. Heillä ei ole tietoisia kansainvälistymispyrkimyksiä. He kansainvälistyvät osana matkailusysteemiä ja matkailutuotantoa, kansainvälisten yritysten yhteistyökumppaneina ja alihankkijoina.
– Passiivisten kansainvälistyjien rooli kansainvälisessä matkailutuotannossa saattaa kuitenkin olla oleellinen. Usein juuri nämä yritykset tuottavat matkailijalle autenttisimmat matkailuelämykset, Turunen muistuttaa.
Verkostoissa toimiminen vaatii kriittisyyttä
Matkailutoimijoiden – sekä yritysten että julkisen sektorin – oikeanalainen ja kannattava yhteistyö luo edellytykset matkailualan kasvulle ja kansainvälistymiselle. Yksittäisen yrityksen näkökulmasta katsottuna taitava matkailuverkostojen käyttö on strateginen resurssi. Kansainvälistyminen edellyttääkin matkailuyrityksiltä uudenlaisten toimintatapojen omaksumista ja tavoitteellista verkostoitumisstrategiaa.
– Yrityksen verkostot ovat tuotekehityksen perusta sekä innovaatioiden ja kestävän kilpailuedun lähde. Tuloksellinen toimiminen matkailuverkostoissa edellyttää yrittäjältä päämäärätietoisuutta, kriittistä asennetta ja joustavuutta, Helena Turunen summaa.
***
Väittelijän henkilö- ja yhteystiedot
Helena Turunen on kirjoittanut ylioppilaaksi Someron lukiosta vuonna 1978 ja valmistunut kauppatieteiden maisteriksi vuonna 1985 Turun kauppakorkeakoulusta. 1980- ja 90-luvuilla hän toimi pankkialalla mm. Commerzbankissa Frankfurtissa sekä vientitehtävissä Huhtamäki Oy Polarpakissa ja Lohjan Paperi Oy:ssä. Tämän jälkeen Turunen siirtyi koulutussektorille toimien mm. koulutusohjelmajohtajana sekä matkailun että liiketalouden koulutusohjelmissa Hämeen ammattikorkeakoulussa (HAMK). Tällä hetkellä hän vastaa HAMKissa yrittäjyyden ja liiketoimintaosaamisen ylemmistä amk-tutkinnoista.
Helena Turunen
050 409 4547, helena.turunen(a)hamk.fi
Väittelijän kuva löytyy osoitteesta http://info.tse.fi/vaittelijat/turunen.jpg
Väitös- ja julkaisutiedot
KTM Helena Turusen väitöskirjatutkimus The Internationalisation of Location-bound Service SMEs – Resources and Networks in Finnish Tourism Companies (Paikkaan sidottujen pienten ja keskisuurten palveluyritysten kansainvälistyminen – tarkastelussa suomalaisten matkailuyritysten resurssit ja verkostot) tarkastetaan Turun kauppakorkeakoulussa (Rehtorinpellonkatu 3, Turku) perjantaina 13.11.2009 klo 12 alkaen luentosalissa 11. Vastaväittäjänä toimii professori Raija Komppula Joensuun yliopistosta ja kustoksensa professori Esa Stenberg.
Väitöskirja on luettavissa osoitteessa http://info.tse.fi/julkaisut/vk/Ae12_2009.pdf
Lehdistökappaleiden tiedustelut sähköpostitse osoitteesta viestinta(a)tse.fi