9.12.2008
Suomalaisista pk-yrityksistä vain murto-osa näkee luovansa uusia markkinoita. Lisäksi kansainvälisten markkinoiden rooli yrityskasvussa on yllättävän vähäinen. Tämä ilmenee Turun kauppakorkeakoulun TSE Entre -tutkimusyksikön toteuttamasta Tekes-rahoitteisesta tutkimuksesta, jossa selvitetään pk-yritysten kasvun ja kansainvälistymisen mekanismeja. Tutkimuksen tuloksia esittelevä Kasvun mekanismit -seminaari järjestettiin Helsingissä tiistaina 9.12.
Tutkimuksessa seurattiin suomalaisten pk-yritysten kasvukehitystä yrityksille suunnatun kahden kyselytutkimuksen avulla vuosina 2003–2006. Seuranta-aineisto sisältää yli 250 yrityksen vastaukset. Tutkimukseen osallistuneista yrityksistä vain noin kaksi prosenttia oli luonut innovaatiotoiminnallaan kokonaan uudet markkinat. Sitä vastoin kolme neljästä yrityksestä kilpailee lähinnä olemassa olevilla markkinoilla.
Suurin osa suomalaisista pk-yrityksistä kasvaa reaktiivisesti markkinoiden ja toimialan kehityksen mukana. Kovinkaan moni pk-yritys ei aktiivisesti hae uusia asiakasryhmiä, markkinoita tai pyri muuten omalla toiminnallaan vaikuttamaan yrityksen kasvuun, esimerkiksi innovaatioiden tai kansainvälistymisen kautta.
– Periaatteena tuntuu olevan, että innovoidaan jos se on selviytymisen kannalta tarpeen. Toisaalta vain harvat yritykset tavoittelevat todella voimakasta kasvua, jolloin ei nähdä myöskään tarvetta uudistuksille. Näyttää, että sitoutuminen innovatiivisuuteen syntyy jo yrityksen perustamisvaiheessa, kommentoi tutkija Tommi Pukkinen.
Yritykset kasvavat kotimarkkinoilla
– Kansainvälistyminen ei ole tärkeä tekijä suomalaisten pk-yritysten kasvussa. Vienti ja liikevaihto kasvoi yhtä aikaa vain seitsemällä prosentilla tutkimuksemme pk-yrityksistä. Kärjistäen voidaan sanoa, että kansainvälisen liiketoiminnan taustalla vaikuttaa kaksi tekijää: tahto ja pakko. Osa yrityksistä kansainvälistyy kasvaakseen, osa selviytyäkseen, toteavat tutkijat Arto Kuuluvainen ja Eriikka Paavilainen.
– Kasvuyritysten tarkastelu yhtenä ryhmänä ei ole järkevää. Erityisesti elinkeinopolitiikassa on tarpeellista tunnistaa päämäärätietoiset ja suhdanteiden mukaan kasvajat, koska kasvua tukevat toimet ovat näillä yritysryhmillä täysin erilaiset, toteaa hankkeen johtaja, professori Jarna Heinonen.
Turun kauppakorkeakoulussa toteutetussa pk-yritysten seurantatutkimuksessa mallinnetaan erilaisia kasvun ja kansainvälistymisen tapoja. Tutkimuksen päämääränä on tuottaa elinkeinopoliittisille toimijoille ja suomalaiselle yrityselämälle toimenpidesuosituksia kilpailukykyisen kasvun tukemiseksi ja edistämiseksi. Tutkimuksen loppuraportti valmistuu keväällä 2009.
Lisätietoja:
Jarna Heinonen
professori, johtaja / Turun kauppakorkeakoulu, TSE Entre
050 563 1713, jarna.heinonen(a)tse.fi
Arto Kuuluvainen
tutkija / Turun kauppakorkeakoulu, TSE Entre
040 538 7515, arto.kuuluvainen(a)tse.fi