9.6.2006
Turun kauppakorkeakoulun Tulevaisuuden tutkimuskeskuksen projektipäällikkö, valtiotieteiden tohtori Nando Malmelin sai Mainostajien rahaston palkinnon 8.6. Mainostajien liitto myönsi palkinnon Malmelinille hänen tutkimustyöstään medialukutaidon, markkinoinnin ja viestinnän integraation sekä liiketoimintaan liittyvien brändien ja mielikuvien merkityksen parissa. Perusteluissa mainittiin muun muassa, että Malmelinin teos Mainonnan lukutaito on ensimmäinen perinpohjainen esitys siitä, miten kuluttajat voivat tunnistaa ja tulkita mainoksia sekä muita kaupallisia viestejä ja mediakulttuurin ilmiöitä. Mainonnan lukutaidon kehittäminen on myös osa Mainostajien Liiton Media Smart -hanketta, jossa kehitetään medialukutaidon oppimateriaalia peruskouluihin.
Nando Malmelin työskentelee projektipäällikkönä Tulevaisuuden tutkimuskeskuksen Helsingin toimiston hankkeessa, jossa kehitetään suomalaisten yritysten ennakointi- ja strategiaosaamista. Viime aikoina hän on tutkinut myös, miten yritysten viestintä- ja markkinointiosaamista voi kehittää osana organisaation aineetonta pääomaa.
Mainostajien liitto on mainontaa ostavien yritysten ja yhteisöjen edunvalvoja. Liiton rahastosta jaetaan 2500 euron palkinto vuosittain. Mainostajien rahastoa hallinnoi Liikesivistysrahasto yhteistyössä Mainostajien Liiton hallituksen kanssa. Rahastoon on yhdistetty vuonna 1983 perustettu Mainonnan professuurirahasto. Rahaston tarkoituksena on tulevaisuuteen suunnatun markkinointiviestinnän tutkimuksen edistäminen Suomessa.