Tiedote
27.4.2006
Tulevaisuuden tutkimuskeskuksen selvityksen mukaan ympäristökoulutuksen keskeisin piirre on monimuotoisuus.
Ympäristökoulutuksen nykytilaa koskeva selvitys kertoo monipuolisuudesta: Ympäristöasiantuntijoiden keskusliiton jäsenrekisteristä löytyy peräti 96 koulutusalanimikettä. Koulutusalakirjo on laaja: ympäristötieteistä geologiaan, biologiasta ympäristöpolitiikkaan ja kalataloustieteestä meteorologiaan.
Myös koulutuksen tulevaisuus näyttää hyvältä. Eri oppiaineet yliopistoissa, teknillisissä yliopistoissa ja ammattikorkeakouluissa tuottavat monipuolista osaamista ympäristön laadun takaamiseksi ja parantamiseksi.
Työvoimapulaa ei näköpiirissä
Ympäristöalaa ei uhkaa lähitulevaisuudessa ikärakenteeseen ja eläköitymiseen liittyvä työvoimapula. Alalle valmistuneet ovat syntyneet pääosin suurten ikäluokkien jälkeen.
Ympäristöalan tarjolla olevat työpaikat vaihtelevat suuresti. Ympäristöasiantuntijoita on valtion ja kunnan hallintovirastoissa, tutkimuksessa, koulutuksessa, järjestöissä, yrityksissä ja kansainvälisissä tehtävissä.
Keskustelua painotuksista
Ympäristöalalla käydään jatkuvasti keskustelua koulutuksen kehittämisestä ja sopeutumisesta yhteiskunnan ja työmarkkinoiden muutoksiin. Peruskysymyksenä on ollut kestävän kehityksen ja ympäristökoulutuksen tarkoitus ja toimivuus.
Opiskelijat ja vastavalmistuneet ovat nostaneet esiin tutkintojen painopisteiden muuttamisen työelämälähtöisemmäksi, jolloin asioita tarkasteltaisiin käytännöllisin ympäristöesimerkein. Toisaalta haluttaisiin myös enemmän harjoittelua tiimityöskentelystä, esiintymisestä ja oman osaamisen markkinoinnista.
Tulevaisuuden tutkimuskeskuksen KekeTori 2020 -hanke tutkii ympäristökoulutuksen nykytilaa ja tulevaisuutta. Hankkeessa on juuri valmistunut esiselvitys ympäristökoulutuksen nykytilasta. Rahoittajana on Euroopan sosiaalirahasto.