Tiedote
10.1.2005
Henkilöstön osaamisesta on tullut keskeinen kilpailukykytekijä. Suomalaisissa pk-yrityksissä osaamisen kehittämiseen suhtaudutaan myönteisesti ja valtaosassa pk-yrityksistä nähdään myös tarve henkilöstön osaamisen parantamiseksi.
Turun kauppakorkeakoulun PK-Instituutti on mukana kansainvälisessä tutkimushankkeessa, jossa on selvitetty osaamisen kehittämiseen liittyviä asenteita, tarpeita, menetelmiä ja esteitä eurooppalaisissa teollisissa pk-yrityksissä. Suomen lisäksi hankkeessa on mukana Espanja, Itävalta, Hollanti ja Ranska. Tutkimuksen tulokset osoittavat, että suomalaisissa pk-yrityksissä osaamisen kehittämiseen suhtaudutaan myönteisesti. Yritysten asenteet ja tahtotila ovat positiivisia ja kehittämisen esteet melko vähäisiä.
Suomessa asenteet vertailumaita positiivisempia
Suomalaisissa teollisissa pk-yrityksissä on tiedostettu hyvin henkilöstön osaamisen tärkeys. Osaamisen kehittämistä pidetään erittäin tärkeänä yrityksen kilpailukyvyn säilyttämisen kannalta. Suomessa osaamisen kehittämistä pidetään vertailumaita tärkeämpänä. Erityisesti Itävaltaan ja Hollantiin verrattuna erot ovat huomattavia.
Valtaosassa suomalaisista pk-yrityksistä pidetään myös tärkeänä henkilöstön osaamisen parantamista. Vain joka toisessa kaikista tutkimukseen osallistuneista eurooppalaisista yrityksistä ollaan samaa mieltä. Tulokset eivät kertone siitä, että Suomessa pk-yritysten henkilöstö olisi erityisen ammattitaidotonta ja osaamatonta. Ennemminkin ne edelleen peilaavat suomalaisten positiivisia asenteita osaamisen kehittämistä kohtaan.
Eniten henkilöstön osaamisen kehittämistarpeita eurooppalaisissa pk-yrityksissä on ‘myynnin ja markkinoinnin’ sekä ‘valmistuksen ja tuotannon’ osalta. Samat aihealueet ovat kärjessä myös Suomessa. Niiden lisäksi Suomessa nähdään erityisen tärkeäksi myös tietotekniikka- ja johtamistaitojen kehittäminen.
Oppia yhteistyöstä
Pk-yritysten osaamisen kehittämisen menetelmistä tärkeimmäksi Suomessa ja myös muualla Euroopassa nostettiin työssä oppiminen. Kehittämisessä ollaan suomalaisissa pk-yrityksissä kuitenkin muita maita huomattavasti yhteistyöorientoituneempia. Yhteistyö muiden yritysten kanssa mainittiin Suomessa muita maita huomattavasti tärkeämmäksi osaamisen kehittämisen keinoksi.
Suurimpina osaamisen kehittämisen esteinä eurooppalaisissa pk-yrityksissä pidetään organisatorisia ja taloudellisia ongelmia. Ensinnäkin yrityksessä voi olla hankala irrottaa työntekijöitä työstä kehittämisen pariin. Lisäksi yrityksellä voi olla liian pienet taloudelliset resurssit tai kehittämisen kustannukset voivat olla liian korkeat. Suomessa osaamisen kehittämisen esteet ovat kuitenkin tutkimuksen perusteella eurooppalaista keskitasoa matalammat ja osaamisen kehittämisen edellytykset siten paremmat.
Tulokset perustuvat yrityskyselyyn sekä asiantuntijahaastatteluihin, jotka ovat osa espanjalaisen IKEIn koordinoimaa Leonardo-hanketta, nimeltä ‘Competence Development in SMEs: Practices and Methods for Learning and Capacity Building’. Kyselyyn vastattiin noin 150 yrityksessä kussakin tutkimukseen osallistuneessa maassa. Eurooppalainen kokoomaraportti ja maakohtaiset raportit tutkimuksesta julkaistaan keväällä 2005.
Lisätietoja:
Johanna Harju, PK-Instituutti, Turun kauppakorkeakoulu, (02) 4814 512, johanna.harju@tukkk.fi