Raimo Immonen elinkeinoverotuksen asiantuntijatyöryhmään
Oikeustieteen tohtori Raimo Immonen on nimitetty valtiovarainministeriön elinkeinoverotuksen uudistamista suunnittelevaan työryhmään 31.3.2013 saakka. Elinkeinoverotusta uudistetaan työryhmän selvityksen pohjalta kilpailukyvyn ja veropohjan turvaamiseksi.
Työryhmään tehtäviin kuuluvat veropohjan turvaaminen ja kansainvälinen voitonsiirto, konserniverotuksen uudistaminen, tulolähdejaon poistamisen mahdollisuudet, yritysten tappiontasausjärjestelmän laajentaminen, Suomen verovallasta poistumista koskeva säätelytarve, yritysverotuksen kotipaikkasääntely ja yritysjärjestelysäännösten toimivuus.
Asiantuntijatyöryhmän jäseninä ovat Immosen ohella Timo Viherkenttä korkeimmasta hallinto-oikeudesta, Heikki Niskakangas Aalto-yliopistosta, Seppo Penttilä Tampereen yliopistosta ja Sirpa-Liisa Venesjärvi Verohallinnosta sekä Tarja Jääskeläinen ja Marianne Malmgrén valtiovarainministeriöstä. Asiantuntijoina ovat Tero Honkavaara Elinkeinoelämän keskusliitosta ja Tomi Viitala Keskuskauppakamarista. Puheenjohtajana toimii ylijohtaja Lasse Arvela valtiovarainministeriöstä.
Elinkeinoverotuksen asiantuntijatyöryhmän määräaika on 31.3.2013.