Tiedote
24.4.2006
Turun kauppakorkeakouluun valitaan ensimmäisen kerran rehtorin lisäksi kaksi vararehtoria 28. huhtikuuta.
Rehtorin ja vararehtorien vaaleja on ensimmäistä kertaa edeltänyt menettely, jossa ovat ilmoittautuneet tehtäviin halukkaat henkilöt.
Rehtorinvaaliin ilmoittautui ainoana vuodesta 1996 Turun kauppakorkeakoulun rehtorina toiminut professori Tapio Reponen. Myös ensimmäiseksi vararehtoriksi ilmoittautui vain yksi henkilö, professori Satu Lähteenmäki. Toisen vararehtorin vaaliin ilmoittautuivat professorit Markus Granlund ja Mika Widgrén.
Rehtori johtaa Turun kauppakorkeakoulun toimintaa sekä käsittelee ja ratkaisee yliopiston yleistä hallintoa koskevat asiat. Ensimmäisen vararehtorin vastuualueena on opetus ja sitä koskeva päätöksenteko. Toisen vararehtorin vastuualueena on tutkimus ja jatkotutkintokoulutus.
Rehtoriksi valittavalta vaaditaan yliopistolain mukaan, että hän on suorittanut tohtorin tutkinnon tai että hänet on nimitetty jonkin yliopiston professorin virkaan. Vararehtoriksi valittavan vaatimus on, että hänet on nimitetty Turun kauppakorkeakoulun professorin virkaan.
Rehtoreiden valinnan suorittaa 38-jäseninen vaalikollegio, joka voi valita myös ennalta ilmoittautumattoman henkilön. Elokuussa aloittavat rehtorit valitaan viisivuotiskaudeksi.