Suomen Kulttuurirahaston apuraha laskentatoimen ja rahoituksen aineelle 

Suomen Kulttuurirahasto myönsi Turun kauppakorkeakoulun laskentatoimen professori Hannu Schadéwitzin tutkimusryhmälle apurahan valtion omistajaohjausta käsittelevään tutkimukseen.

Tutkimusprojektissa keskitytään Suomen valtion omistajaohjaukseen pörssilistatuissa yhtiöissä. Tavoitteena on lisätä ymmärrystä valtion omistajaohjauksen tavoista ja sen seurauksista yhtiöiden toimintaan.

– Viimeaikainen finanssikriisi on niin Suomessa kuin globaalistikin korostanut valtion omistajaohjauksen merkitystä. Valtion omistajaohjauksella voi olla vaikutuksia omistamansa yhtiön suoriutumiseen, mutta myös talouteen laajemminkin. Valtio saattaa ohjauksessaan painottaa enemmän kokonaistaloutta, esimerkiksi työllisyyttä, kuin omistamansa yrityksen menestymistä, professori Schadéwitz valottaa valtion omistajaohjauksen eri ulottuvuuksia.

Tutkimusryhmässä ovat Schadéwitzin lisäksi mukana KTM Mikko Kepsu ja KTT Markku Vieru.

Lisätietoja:

Hannu Schadéwitz,hannu.schadewitz(a)tse.fi
Mikko Kepsu, mikko.kepsu(a)tse.fi
Markku Vieru, markku.vieru(a)oulu.fi

Rehtorinpellonkatu 3, 20500 TURKU | Kaikki yhteystiedot

Puh. (02) 333 51 | Faksi (02) 333 8900 | viestinta@tse.fi

Tämän sivun sisällöstä vastaa Viestintä