Tiedote 5.2.2010

Turun kauppakorkeakoulussa promovoidaan kahdeksan kunniatohtoria 

Turun kauppakorkeakoulussa, joka on osa Turun yliopistoa, järjestetään 60-vuotisjuhlapromootio 13.–15.5.2010. Kauppakorkeakoulu on kutsunut kunniatohtoreiksi kahdeksan henkilöä, jotka edustavat sekä tiedettä että elinkeinoelämää. Kaikkia kunniatohtoreiksi kutsuttuja henkilöitä yhdistää se, että he ovat alallaan merkittäviä toimijoita, jotka ovat tehneet aktiivisesti yhteistyötä Turun kauppakorkeakoulun kanssa.

– Eri ainelaitosten nimeämät tieteenalansa edustajat ovat pitkäaikaisia kumppaneita, kaikki alansa kansainvälisessä tiedeyhteisössä jo korkealle arvostettuja professoreita, edelläkävijöitä tai alan uudistajia, Turun kauppakorkeakoulun johtaja, professori Satu Lähteenmäki sanoo.

Hänen mielestään kunniatohtorien nimeämiset ovat osoitus myös kauppakorkeakoulun tutkijoiden kansainvälisen verkottumisen laajuudesta ja korkeasta tasosta.

– Se, että elinkeinoelämän merkittävinä vaikuttajina tunnustuksen saavista henkilöistä puolet on Turun kauppakorkeakoulun omia kasvatteja, on rohkaiseva osoitus tutkintokoulutuksemme laadusta. Tieteen ja liike-elämän kunniatohtoreita yhdistävä piirre on yrittäjyys, joka on kiinnostuksen kohteena niin tutkimuksessa kuin yritystoiminnassakin, kauppakorkeakoulun tohtoripromootion promoottori, professori Antti Paasio sanoo.

Kyseessä on Turun kauppakorkeakoulun viides tohtoripromootio. Ensimmäinen järjestettiin vuonna 1989.

Turun kauppakorkeakoulun kunniatohtorit 2010

Tieteellisten ansioiden perusteella kunniatohtoreiksi promovoidaan:

Nicole Coviello
Professori, Wilfrid Laurier University, Kanada
Tunnustuksena modernin liiketaloustieteen tutkijanurastaan, jonka aikana hän on markkinoinnin, kansainvälisen liiketoiminnan ja yrittäjyyden tutkimusta yhdistämällä tehnyt luovia, uusia avauksia ja kehittänyt erityisesti kansainvälisen yrittäjyyden tutkimusta kansainvälisesti eteenpäin.

Dian Marie Hosking
Professori, Utrechtin yliopisto ja Tilburgin yliopisto, Alankomaat
Tunnustuksena edelläkävijyydestä jälkiteollisen tietoyhteiskunnan synnyttämän johtajuusparadigman murroksen tunnistamisesta jo 70-luvulla, hänen merkittävästä panoksestaan johtajuusajattelun uudistamisessa ja sosiaalis-konstruktionistisen lähestymistavan tuomisesta johtajuustutkimukseen sekä yhteistyöstä Turun kauppakorkeakoulun kanssa.

Kenneth A. Merchant
Professori, USC Marshall School of Business, University of Southern California, Yhdysvallat
Tunnustuksena hänen tekemästään merkittävästä ja uraauurtavasta kansainvälisestä huippututkimuksesta ja huomattavista julkaisuistaan johdon laskentatoimessa erityisesti ohjaus- ja palkkiojärjestelmien teorian alueilla sekä yhteistyöstä Turun kauppakorkeakoulun kanssa.

Slavica Singer
Professori, J.J. Strossmayer University of Osijek, Kroatia
Tunnustuksena hänen ansioistaan kansainvälisesti verkottuneen yrittäjyystutkimuksen ja -koulutuksen kehittämisestä ja hänen merkittävästä panoksestaan yrittäjyyden edistämisessä monitieteisessä akateemisessa ympäristössä sekä pitkäaikaisesta yhteistyöstä Turun kauppakorkeakoulun kanssa.

Talouselämässä saavutettujen ansioiden perusteella kunniatohtoreiksi promovoidaan:

Seppo Honkapohja
Johtokunnan jäsen, Suomen Pankki
Tunnustuksena hänen luomastaan kansainvälisesti merkittävästä professorin urasta. Honkapohja on maailman johtavia kansantaloustieteilijöitä, joka Suomen Pankin johtokunnan jäsenenä on ansiokkaasti hyödyntänyt teoreettista osaamistaan.
Turun kauppakorkeakoulun kansantaloustieteen professorina toimiessaan hän uudisti aineen tutkimusprofiilia ja koulutusta.

Reijo Karhinen
Pääjohtaja, OP-Pohjola-ryhmä, vuorineuvos
Tunnustuksena hänen ansioistaan merkittävänä ja pitkäaikaisena vaikuttajana rahoitusalalla, markkinoiden johtavan pankkiryhmän, OP-Pohjolan pääjohtajana ja toiminnastaan Finanssialan Keskusliiton hallituksen puheenjohtajana alaa koetelleen maailmanlaajuisen kriisin aikana. Karhinen on Turun kauppakorkeakoulun vuoden 2007 alumni.

Lasse Kurkilahti
Vuorineuvos
Tunnustuksena huomattavista ansioistaan monikansallisten yritysten pääjohtajana ja kehittäjänä. Kurkilahti on yritysjohtajana, erityisesti Nokia Renkaiden johdossa ollessaan osoittanut, miten panostaminen hyvään henkilöstöpolitiikkaan ja motivoiva henkilöstön mukaan ottaminen toiminnan kehittämiseen vaikuttaa yrityksen menestykseen, mistä yritys on tullut useasti palkituksi. Turun kauppakorkeakoulun alumniyhdistyksen puheenjohtajana hän on kehittänyt merkittävällä tavalla kauppakorkeakoulun ja yrityselämän suhteita. Kurkilahti on Turun kauppakorkeakoulun vuoden 2005 alumni.

Hans Langh
Toimitusjohtaja, Oy Langh Ship Ab, merenkulkuneuvos
Tunnustuksena pitkäaikaisesta ja menestyksekkäästä yrittäjyydestä Turun talousalueella vaikealla toimialalla ja suomalaisen merenkulun puolestapuhujana. Langh on innovatiivisuudellaan antanut positiivisen ja rohkaisevan esimerkin yrittäjyydestä ja yrittäjäksi ryhtymisestä. Turun kauppakorkeakoulun johtamiskoulutuksen tutorina ja opettajana hän on välittänyt osaamistaan myös Turun kauppakorkeakoulussa koulutettavien käyttöön.

Lisätietoja:

Turun kauppakorkeakoulun johtaja, professori Satu Lähteenmäki, puh. 0500 411 082
Turun kauppakorkeakoulun tohtoripromootion promoottori, professori Antti Paasio, puh. 0500 522 539

>> Promootion verkkosivut

Rehtorinpellonkatu 3, 20500 TURKU | Kaikki yhteystiedot

Puh. (02) 333 51 | Faksi (02) 333 8900 | viestinta@tse.fi

Tämän sivun sisällöstä vastaa Viestintä