Suomen Akatemia on myöntänyt 380 000 euroa Turun kauppakorkeakoulun Tulevaisuuden tutkimuskeskuksen tutkimushankkeelle. Hanke koskee Laosin resurssitaloutta (FREPLA 2020 – Future Resource Economy and Policies in Laos till the Year 2020).
Maailman köyhimpiin maihin lukeutuva Laos on Suomen kehitysavun kohdemaa. Maa pyrkii eroon köyhyydestä mittavilla Mekong-joen vesivoimahankkeilla. Näiden resurssien lisäksi myös maaseudun hajautetun energiantuotannon mahdollisuudet ovat suuret, ja nekin otetaan tutkimushankkeessa tarkasteluun.
Hankkeessa mukana olevat tutkijat laativat Laosin päätöksenteon tueksi ympäristö- ja energia-indikaattoreita, selvittävät kehitykseen tarvittavien resurssien käyttöä empiiristen ennakointianalyysien avulla ja laativat strategia-analyysejä Laosin tulevasta resurssipolitiikasta. Hankkeessa sovelletaan uutta Adaptive Foresight -metodologiaa kehitysmaaolosuhteissa.
Hankkeen koordinaattorina toimii tutkimusjohtaja, HTT, YTM Jari Kaivo-oja Tulevaisuuden tutkimuskeskuksesta. Tohtoritukijana työskentelee MMT Juha-Pekka Snäkin, ja tutkijana hankkeessa aloittaa HTM Sari Jusi.
Hanke käynnistyy keväällä 2008 ja se kestää vuoden 2011 loppuun. Se toteutetaan kiinteässä yhteistyössä Ulkoministeriön kanssa.
Lisätietoja:
Tutkimusjohtaja Jari Kaivo-oja, puh. (02) 481 4526, GSM 050 502 7030, jari.kaivo-oja@tse.fi