Turun kauppakorkeakoulun Tulevaisuuden tutkimuskeskuksessa käynnistyy neljä kansainvälisenä yhteistyönä toteutettavaa, Euroopan unionin rahoittamaa tutkimushanketta. Hankkeista FESTOS ja PATS vahvistavat entisestään keskuksen erityisosaamista turvallisuustutkimuksessa, kun taas PACT-hankkeessa keskitytään energiatuotantoon ja iKnow'ssa heikkoihin signaaleihin ja ennakointialan uusimpiin teknologisiin Second Life -sovellutuksiin.
Foresight of Evolving Security Threats Posed by Emerging Technologies (FESTOS)
Hankkeessa selvitetään uusien teknologioiden turvallisuudelle tulevaisuudessa aiheuttamia uusia ja nousevia uhkakuvia, joita ovat esimerkiksi terrorismi ja järjestäytynyt rikollisuus. Tavoitteena on tunnistaa, arvioida sekä ennaltaehkäistä näitä uhkia.
FESTOS-hanke toteutetaan yhteistyössä israelilaisen koordinaattorin Interdisciplinary Center for Technology Analysis and Forecasting (Tel-Aviv University, ICTAF) kanssa. Muina partnereina toimivat Foundation for European Scientific Cooperation, FEWN (Puola), EFP Consulting, EFPC (Iso-Britannia) sekä Technical University of Berlin, TUB (Saksa).
Tutkijoina keskuksesta toimivat vanhempi tutkija Burkhard Auffermann, erikoistutkija Rauno Kuusisto ja tutkimusjohtaja Jari Kaivo-oja.
Interconnecting Knowledge for the early identification of issues, events and developments shaping and shaking the future of STI in the ERA (iKnow)
Manchesterin yliopiston ja Manchester Business Schoolin koordinoimassa tutkimushankkeessa, partnereina toimivat Tulevaisuuden tutkimuskeskuksen lisäksi Z-Punkt (Saksa), RTC North (Iso-Britannia), Techonology Centre (Tsekki), Tel Avivin yliopisto/ICTAF (Israel) sekä IT-alan yritykset Mindcom Ltd. (Suomi) sekä CyberFox (Tsekki).
Hankkeessa tutkitaan heikkosignaalianalyysin uusimpia sovellutuksia ja niihen kytkeytyviä IT-sovellutuksia, erityisesti sosiaalisen median ja virtuaalisten Second Life -teknologioiden teemoja. Hankkeen sovellutuksia tullaan suoraan hyödyntämään Euroopan komission omissa ennakointijärjestelmissä. Hanke on osa EU:n innovaatioalan huippututkimusohjelmaa BlueSky'ta. Keskuksesta hankkeessa ovat mukana tutkimusjohtaja Jari Kaivo-oja ja tutkija Tuomo Kuosa.
Privacy Awareness through Branding of Security Organisations (PATS)
EU-hankkeessa keskitytään turvallisuusalan organisaatioihin sekä niiden viestintään, imagoon, maineeseen ja brändäämiseen.
Hanketta koordinoi Berliinin teknillinen yliopisto. Tulevaisuuden tutkimuskeskuksen lisäksi partnereita ovat Tel Avivin yliopiston Interdisciplinary Center for Technology Analysis and Forecasting (ICTAF, Israel), Oxfordin yliopiston Said Business Schoolin The James Martin Institute for Science and Civilication (Iso-Britannia), Foundation for European Scientific Cooperation (Puola) sekä Arizonan yliopiston School of Justice & Social Inquiry (Yhdysvallat).
Tässä kaksivuotisessa hankkeessa työskentelevät keskuksesta tutkimusjohtaja Jari Kaivo-oja sekä erikoistutkija Rauno Kuusisto. Lisäksi CID-ryhmän Jari Koskinen on mukana hankkeen toteutuksessa bränditutkimuksen erityisosaamisen osalta.
Pathways for Carbon Transitions (PACT)
Hankkeessa tutkitaan Euroopan mahdollisuuksia siirtyä hiilidioksidipäästöt minimoivaan energiantuotantoon ja yhdyskuntarakenteeseen sekä näiden muutosten yhteiskunnallisia vaikutuksia infrastruktuurin suunnitteluun sekä sidosryhmien ja yhteiskunnan rooleihin tulevaisuuden skenaarioiden avulla.
Hankkeen koordinaattorina toimii Enerdata (Ranska) ja partnereina ovat Tulevaisuuden tutkimuskeskuksen lisäksi ArcelorMittal (ARSA, Ranska), Institute for Systems and Innovation Research, Fraunhofer-ISI (Saksa), Max-Planck-Institut für Plasmaphysics, IPP (Saksa), Institute of Studies for the Integration of Systems, ISIS (Italia), Université P. Mendes France, UPMF (Ranska), Laboratorio di Scienze della Cittadinanza, LSC (Italia), Metallurgical Research Institute AB, Mefos (Ruotsi), University of Padua, UP (Italia), EAV (Tsekki) sekä Regional Centre for Energy Policy Research of the Corvinus University of Budapest, REKK, (Unkari).
Kolmivuotiseen hankkeeseen osallistuvat Tulevaisuuden tutkimuskeskuksesta projektipäällikkö Maurizio Sajeva ja tutkija Suvisanna Mustonen.
Lisätietoja hankkeista:
Hankkeiden tutkijat: etunimi.sukunimi(a)tse.fi