Tiedote
14.1.2010
Turun kauppakorkeakoulussa on käynnistynyt syksyllä 2009 yliopistojen jatko-opiskelijoille suunnattu MBA-ohjelma Innovation and Growth. BID Innovaatiot ja yrityskehitys -yksikön käynnistämä ohjelma lisää väitöskirjantekijöiden liiketoimintaosaamista ja mahdollistaa tutkimuksen ja elinkeinoelämän vuoropuhelun yrityslähtöisten tutkimushankkeiden muodossa. Vastaavanlaista tieteellisten jatko-opintojen rinnalla suoritettavaa räätälöityä ohjelmaa ei ole tarjolla missään muualla.
Innovation and Growth on nyt ensimmäisenä vuonna suunnattu erityisesti ICT-alan jatko-opiskelijoille, mikä vahvistaa jo muutenkin aktiivista koulutus- ja tutkimusyhteistyöstä BIDin ja TUCSin (Turku Centre for Computer Science) välillä. 17 ohjelmaan valitusta opiskelijasta kymmenen opiskelee TUCSin jatkokoulutusohjelmissa ja seitsemän tukholmalaisessa Kungliga Tekniska Högskolanissa (KTH). Ohjelmaan on sitoutunut myös turkulaisia ICT-yrityksiä.
– Ohjelman pilottivaiheeseen valikoitui aidosti kansainvälinen opiskelijajoukko. Mukana on opiskelijoita Kiinasta, Iranista, Puolasta, Romaniasta, Italiasta, Etiopiasta ja Pakistanista. Ainoastaan kolme ohjelman opiskelijoista on suomalaissyntyisiä. Erityishaasteena pilotointivaiheessa onkin ollut suunnitella ja kehittää myös ohjelmaan sopivia etäopiskelumahdollisuuksia, professori Antti Paasio kertoo.
Tohtorikoulutuksen lisääntyessä suomalaisissa yliopistoissa yhä suurempi osa tohtoreista sijoittuu yliopistomaailman ulkopuolelle elinkeinoelämän ja julkisen sektorin T&K-tehtäviin. Innovation and Growth -ohjelmassa tulevat tohtorit saavat tutkijakoulutuksen ohella oman alansa liiketoimintaosaamisen huippukoulutuksen. Liiketaloustieteiden perusteiden lisäksi ohjelman painopistealueena on innovaatioiden merkitys nykyaikaisessa liiketoiminnassa sekä yritysten kasvun ja kasvun dynamiikan ymmärtäminen. Ohjelma on räätälöity erityisesti tutkijakoulutettaville eikä sen suorittaminen pidennä jatko-opintoaikoja. Innovation and Growth -ohjelmassa opiskelu on pilottivaiheessa opiskelijalle maksutonta, ja kustannukset pyritään kattamaan eri sidosryhmien tarjoaman rahallisen ja sisällöllisen tuen avulla.
– Uusi tarjottava englanninkielinen MBA-ohjelma sisältyy turkulaisen yliopistokentän laajempaan kehittämishankkeeseen, Turku Innovation Platformiin (TIP), jonka tavoitteena on edistää liiketoimintaosaamisen ja teknologiaosaamisen tutkimusta ja koulutusta, yrityskehitystä yhteistyössä kotimaisen ja kansainvälisen yliopistosektorin ja Turku Science Parkin kanssa sekä lisätä osaamisintensiivistä yrittäjyyttä alueella, professori Pasi Malinen sanoo.
Seuraavaksi koulutusohjelmaa pilotoidaan yhteistyössä Life Science -alojen ja TuBSin (Turku graduate School of Biomedical Sciences) kanssa. Pidempiaikaisena tavoitteena on kehittää ja vakiinnuttaa kaksivuotinen MBA-ohjelma turkulaisille teknologia- ja sisältötuotannon aloille (soveltava ICT, Life Science) ja myöhemmin myös laajemmin eri tieteenaloille. Vuodesta 2011 lähtien ohjelmaan on tarkoitus ottaa eri tieteenalojen opiskelijoita vuosittain. Ohjelmasta kehitetään aidosti poikkitieteellinen kouluttautumis- ja verkostoitumisfoorumi.
Ohjelman kansainvälisiä yhteistyöyliopistoja ohjelman pilottivaiheessa ovat ruotsalaisten KTH:n ja University of Gothenburgin lisäksi University of Wales ja Dublin Institute of Technology.
Lisätietoja:
professori Antti Paasio, 0500 522 539, antti.paasio(a)tse.fi
professori Pasi Malinen, 050 562 4811, pasi.malinen(a)tse.fi