Tiedote
7.11.2008
KTM Jussi Hätösen väitöskirjatutkimuksessa saavutetut tutkimustulokset pyrkivät edesauttamaan pienten ja keskisuurten teknologiayritysten valmiutta tuotekehitystoimintojen ulkoistamiselle. Liiketaloustiede, kansainvälisen liiketoiminnan alan väitöskirja Managing the process of outsourcing – examining the process of outsourcing product-development activities in software firms (Ulkoistusprosessin johtaminen – tarkastelu tuotekehitystoimintojen ulkoistamisen prosesseista ohjelmistoyrityksissä) tarkastetaan Turun kauppakorkeakoulussa 14.11.2008.
Globalisaation myötä yritysten paineet kustannusten leikkaamiseen, entistä nopeampaan innovointiin ja toiminnallisen joustavuuden saavuttamiseen ulkoistamisten kautta kasvavat. Ulkoistamisesta onkin tullut keskeinen selviytymiskeino etenkin korkean teknologian aloilla. Jussi Hätösen väitöskirjatutkimuksessa tarkastellaan tuotekehitysulkoistuksen prosessia erityisesti pienten ja keskisuurten teknologiayritysten kannalta.
Vaikutuksia kasvuun, kansainvälistymiseen ja innovatiivisuuteen
Ulkoistamisen onnistumista tai epäonnistumista mitataan usein suorilla vaikutuksilla, joita ovat esimerkiksi saavutetut kustannussäästöt, tuotekehitysprosessin nopeutuminen ja kehittynyt tuoteinnovaatio.
Tutkimuksessaan Hätönen antaa esimerkkejä siitä, miten suomalaiset teknologiayritykset ovat saavuttaneet epäsuoria vaikutuksia ulkoistamisesta.
– Pienet ja keskisuuret yritykset voivat hyötyä ulkoistamisesta odotettua enemmän. Oikein suunniteltu ja johdettu ulkoistaminen saattaa vaikuttaa merkittävästi teknologiayritysten kasvuun, kansainvälistymiseen ja innovatiivisuuteen. Nämä epäsuorat ulkoistamisen tuomat hyödyt on mahdollista ennakoida ulkoistamiseen liittyvässä päätöksenteossa, Hätönen sanoo.
Ulkoistamisen hallinnasta yritysten ydinosaamista
Epäonnistuneet ulkoistamishankkeet herättävät usein keskustelua ulkoistuksen hyödyllisyydestä.
– Ulkoistamisprosessit eivät kuitenkaan epäonnistu itsestään, vaan taustalla on yritysten kyvyttömyys ottaa huomioon prosessin vaatimat toimenpiteet ja hallita prosessia sen eri vaiheissa, Hätönen muistuttaa.
Syitä ulkoistamisprosessin epäonnistumiseen voivat olla esimerkiksi väärien toimintojen ulkoistaminen, väärän toimintamallin valitseminen ulkoistetulle toiminnalle tai se, etteivät organisaation sisäiset prosessit tue ulkoistamista.
Väitöskirjatutkimuksessa tuodaankin esille keinoja, joilla erilaisia ulkoistusprosesseja voidaan hallita ja epäonnistumisriskejä minimoida. Onnistunut ulkoistaminen edellyttää sisäisten prosessien hallintaa ulkoistamistarpeiden ja -mahdollisuuksien määrittelystä aina ulkoistamisen arviointiin saakka.
– Ulkoistamisen tulisi tukea yrityksen strategiaa, mutta todellisuudessa päätökset ulkoistuksista tehdään liian usein strategisesta suunnittelusta irrallaan, Hätönen huomauttaa.
Väitöstutkimus perustuu laajaan laadulliseen tutkimusaineistoon, joka kerättiin osana Tekes-rahoitteista Global Network Management -tutkimusprojektia. Kahden ja puolen vuoden aikana haastateltiin yli 170 yritysjohtajaa yli 80 suomalaisessa teknologiayrityksessä.
***
Väittelijän henkilötiedot:
Jussi Hätönen (s. 1980 Kaarinassa) on kirjoittanut ylioppilaaksi Kaarinan lukiosta 2000 ja valmistunut kauppatieteiden maisteriksi Turun kauppakorkeakoulusta 2005. Vuosina 2005-2008 hän työskenteli koordinaattorina Turun kauppakorkeakoulussa. Tällä hetkellä Hätönen toimii konsulttina Capgemini Finland Oy:ssä.
Väitös- ja julkaisutiedot:
KTM Jussi Hätösen väitöskirjatutkimus Managing the process of outsourcing – examining the process of outsourcing product-development activities in software firms (Ulkoistusprosessin johtaminen – tarkastelu tuotekehitystoimintojen ulkoistamisen prosessista ohjelmistoyrityksissä) tarkastetaan Turun kauppakorkeakoulussa (Rehtorinpellonkatu 3, Turku) perjantaina 14.11.2008 klo 12 alkaen luentosalissa 17. Vastaväittäjänä toimii Associate Professor Per Servais (University of Southern Denmark, Tanska) ja kustoksena professori Niina Nummela.
Hätönen, Jussi: Managing the process of outsourcing – examining the process of outsourcing product-development activities in software firms. Turun kauppakorkeakoulun julkaisuja, sarja A-8:2008. ISBN: 978-951-564-612-5 (nid.), 978-951-564-946-1 (PDF) / ISSN: 0357-4652 (nid.), 1459-4870 (PDF).
Väitöskirja on luettavissa osoitteessa: http://info.tse.fi/julkaisut/vk/Ae8_2008.pdf
Turun kauppakorkeakoulun viestinnässä on varattuna väitöskirjoja toimittajille. Tiedustelut sähköpostitse: viestinta(a)tse.fi
Väittelijän yhteystiedot tiedotusvälineille:
Jussi Hätönen
040 352 0343
jussi.hatonen(a)capgemini.com
Väittelijän kuva löytyy osoitteesta http://info.tse.fi/vaittelijat/hatonen.jpg