Tiedote
23.2.2007
Lääkäreiden päätöksenteko perustuu heidän erikoisosaamiseensa, mutta myös potilaiden vaikutus ongelmanratkaisuun voi monessa tapauksessa olla suuri. Hoitomyöntyvyyttä tukeakseen lääkärit pyrkivät mahdollisuuksiensa mukaan määräämään potilaiden toivomia lääkkeitä. Tiedot ilmenevät KTM Elina Jaakkolan väitöskirjatutkimuksesta Problem Solving within Professional Services. A Study of Physicians’ Prescribing Decisions. Markkinoinnin alan väitöstutkimus tarkastetaan Turun kauppakorkeakoulussa perjantaina 2.3.2007.
Tutkimuksen mukaan potilaiden vaikutus lääkemääräyspäätökseen on usein suuri. Potilaan antama tieto oireistaan ja terveydentilastaan vaikuttaa merkittävästi lääkärin ratkaisuihin. Lääkärin on sovitettava ammatillinen näkemyksensä yhteen potilaiden erilaisista lääkkeistä muodostamien ennakkokäsitysten kanssa.
– Lääkäreiden käsityksen mukaan potilaiden kyky ja halu osallistua hoitopäätöksiin vaihtelee. Potilaiden osallistuminen on yleistä etenkin sellaisten sairauksien kohdalla, jotka ovat olleet paljon esillä tiedotusvälineissä tai mainonnassa. Hoitomyöntyvyyttä tukeakseen lääkärit pyrkivät usein määräämään potilaiden toiveiden mukaisia lääkkeitä, mikäli sille ei ole lääketieteellistä estettä, Elina Jaakkola toteaa.
Väitöskirjaa varten on haastateltu kolmessa haastattelututkimuksessa yli 90 lääkäriä viidessä maassa. Suurin osa haastatteluista on tehty Yhdysvalloissa, Iso-Britanniassa ja Suomessa. Haastattelututkimuksissa selvitettiin lääkäreiden näkemyksiä lääkemääräyspäätöksiin vaikuttavista tekijöistä. Haastateltavien joukossa oli sekä erikois- että yleislääkäreitä. Lisäksi Jaakkola teki systemaattisen kartoituksen lääketieteen alalla julkaistuista tutkimuksista, jotka tarkastelevat lääkäreiden lääkemääräyspäätöksiin vaikuttavia tekijöitä.
Lääkärit monen tahon ristipaineessa
Erityisaseman yhteiskunnassa saavuttaneisiin professioihin liitetyt ominaisuudet autonomia ja altruismi ovat tutkimuksen mukaan ristiriidassa lääkäreiden arkitodellisuuden kanssa. Käytännön työssään lääkärit toimivat potilaiden, työnantajaorganisaation, lääketehtaiden sekä viranomaisten toiveiden ja määräysten ristipaineessa. Myös lääkäreiden henkilökohtaiset edut ja työskentelyolosuhteet vaikuttavat ongelmanratkaisuun. Vaikutusta on myös kollegoiden kokemuksilla ja mielipiteillä.
– Korkeasti kilpailluilla ja nopeasti muuttuvilla markkinoilla toimiviin asiantuntijayrityksiin ei välttämättä istu perinteinen käsitys kansaa palvelevasta, omaa etua tavoittelemattomasta professiosta, Jaakkola muistuttaa.
Suomessa lääkkeen hinta ei määräävä tekijä
Tutkimuksessa havaittiin, että eri maissa lääkärit pitävät eri kriteereitä tärkeinä lääkkeiden valinnassa. Esimerkiksi Iso-Britanniassa lääkärit kertovat lääkkeen hinnan tärkeäksi päätökseen vaikuttavaksi tekijäksi klinikoiden budjettipaineiden vuoksi. Sen sijaan Suomessa, jossa lääkkeet maksaa potilas, lääkärit harvoin korostavat hinnan vaikutusta päätöksiin. Lääkäreiden halu toteuttaa potilaiden toiveita näyttää riippuvan myös kilpailutilanteesta: asiakastyytyväisyys on tärkeämpää yksityispraktiikoille kuin potilasjonojen kanssa painiskeleville julkisen terveydenhuollon yksiköille.
Tutkimus antaa lääkealan toimijoille kokonaiskuvan lääkemääräyspäätösten monitahoisuudesta. Tutkimus osoittaa, että potilaiden vaikutus voi olla suuri myös reseptilääkkeiden valinnassa. Terveyspalvelujen kuluttajista on tulossa yhä tiedostavampia ja halukkaampia osallistumaan terveyteensä liittyviin päätöksiin. Neuvottelukyky potilaan kanssa onkin keskeinen osa lääkärin ammattitaitoa.
Elina Jaakkolan väitöskirjatutkimuksen keskiössä ovat palveluntarjoajan – lääkärien – näkemykset ja kokemukset. Aiempi palvelututkimus on keskittynyt kuvaamaan palvelujen tuottamista yleisellä tasolla, jolloin tietointensiivisten asiantuntijapalveluiden erityispiirteitä ei ole huomioitu. Palveluja on myös perinteisesti tutkittu asiakkaan, ei niiden tuottajan, näkökulmasta.
***
Väittelijän henkilötiedot
Elina Jaakkola on syntynyt vuonna 1975 Turussa. Hän on kirjoittanut ylioppilaaksi vuonna 1994 oululaisesta Toppilan lukiosta ja valmistunut vuonna 1999 kauppatieteiden maisteriksi Turun kauppakorkeakoulusta. Jaakkola työskentelee konsulttina Invenire Market Intelligence Oy:ssä. Vuosina 2000–2002 hän toimi projektitutkijana Turun kauppakorkeakoulun Innomarket-yksikössä ja vuosina 2003–2006 väitöskirjatutkijana Turun kauppakorkeakoulussa ja FINNMARKissa.
Väitös- ja julkaisutiedot
KTM Elina Jaakkolan väitöskirjatutkimus Problem Solving within Professional Services. A Study of Physicians’ Prescribing Decisions (Ongelmanratkaisu asiantuntijapalveluissa. Tutkimus lääkäreiden lääkemääräyspäätöksistä) tarkastetaan Turun kauppakorkeakoulussa perjantaina 2.3.2007 klo 12 luentosalissa 11. Tutkimus kuuluu liiketaloustiede, markkinoinnin alaan. Vastaväittäjänä toimii professori Angus Laing (University of Glasgow) ja kustoksena professori Aino Halinen-Kaila.
Jaakkola, Elina: Problem Solving within Professional Services. A Study of Physicians’ Prescribing Decisions. Turun kauppakorkeakoulun julkaisuja. Sarja A-2:2007.
ISBN: 978-951-564-409-1 (nid.), 978-951-564-410-7 (pdf) / ISSN: 0357-4652 (nid.), 1459-4870 (pdf)
Väitöskirja on luettavissa osoitteessa http://info.tse.fi/julkaisut/vk/Ae2_2007.pdf
Turun kauppakorkeakoulun viestinnässä on varattuna väitöskirjoja toimittajille. Tilaukset sähköpostitse: viestinta(a)tse.fi
Väittelijän yhteystiedot tiedotusvälineille
Elina Jaakkola
gsm: 044 510 9499
sähköposti: elina.jaakkola(a)invenire.fi
Väittelijän kuva