Tiedote 1.12.2006

Väitös: Tiekuljetusten sääntelyä yhtenäistettävä 

Turun kauppakorkeakoulussa tarkastetaan perjantaina 8.12.2006 OTL, KTM Tuija Viinikan väitöskirjatutkimus Rahdinkuljettajan tavaravastuu tiekuljetuksissa. Yritysjuridiikan alaan kuuluvassa tutkimuksessa todetaan, että maantiekuljetusten sääntelyn yhtenäistämiseen tulisi pyrkiä sekä kansallisella että kansainvälisellä tasolla. Rahdinkuljettajan aseman yhdenmukaistaminen eri maissa tekisi kilpailuasetelmasta oikeudenmukaisemman, lisäisi kilpailua ja parantaisi oikeusratkaisujen ennustettavuutta.

Tuija Viinikan väitöskirjatutkimuksessa tarkastellaan kuljetettavan tavaran katoamisesta, vähentymisestä ja vahingoittumisesta aiheutuvaa vahingonkorvausvelvollisuutta maantiekuljetuksissa. Tutkimuksessa selvitetään rahdinkuljettajan tavaravastuun muodostumisen ja vastuusta vapautumisen edellytyksiä ja pohditaan korvattavaan vahinkoon liittyviä kysymyksiä. Tarkastelun kohteena ovat myös tavaravastuuseen liittyvät ylivoimaisen esteen ja törkeän huolimattomuuden käsitteet.

Puutteet korjattava sekä kansallisesti että kansainvälisesti

Kansainvälisellä tasolla maantiekuljetuksia ohjaa CMR-sopimus (Yleissopimus tavaran kansainvälisessä kuljetuksessa käytettävästä rahtisopimuksesta) ja kansallisella tasolla TKSL (Suomen tiekuljetussopimuslaki). CMR-sopimuksen solmimisesta on kulunut aikaa jo 50 vuotta, ja TKSL on ollut voimassa noin puolet siitä. Kumpaankaan ei ole juuri tehty muutoksia. Niissä onkin puutteita ja tulkinnanvaraisia kohtia melko paljon.

– Puutteet tiekuljetusten säännöksissä tulisi korjata sekä kansallisella että kansainvälisellä tasolla, Tuija Viinikka sanoo. Sekä yleissopimuksen että lain uudistamisella voitaisiin lisätä tiekuljetusten sääntelyn yhdenmukaisuutta. Säännösten yhdenmukaisuuden lisäksi tärkeää on tulkinnan samanlaisuus riippumatta siitä, missä maassa tulkinta tapahtuu.

CMR-sopimuksen puutteiden ja tulkinnanvaraisuuksien korjaaminen lisäisi yhtenäisyyttä. CMR-sopimukseen liittyneiden maiden kansainvälisiä kuljetuksia koskevien säännösten tulisi olla CMR-sopimuksen mukaisia. Täten Suomen tiekuljetussopimuslakikaan ei saisi kansainvälisten kuljetusten osalta poiketa CMR-sopimuksen määräyksistä. Myöskään säännösten tulkinnassa kansalliselle oikeudelle ei pidä antaa tarpeettomasti tilaa CMR-sopimuksen kustannuksella, vaan kansainvälinen tausta on otettava huomioon.

Kotimaisissa kuljetuksissa CMR-sopimuksesta poikkeaminen on sen sijaan sallittua. Tutkimuksessa on pohdittu, puoltavatko riittävän painavat syyt kotimaisten kuljetusten erityissääntelyä rahdinkuljettajan tavaravastuussa. Viinikka on päätynyt pitämään yhtenäisyyttä olennaisimpana tekijänä. Tutkimuksessa ehdotetaankin, että TKSL:n kotimaisia kuljetuksia koskevia säännöksiä tulisi muuttaa vastaamaan CMR-sopimuksen säännöksiä.

Sääntelyn yhtenäisyyttä lisättävä myös eri kuljetusmuotojen välillä

Tiekuljetusten sääntely on nykyisellään jo melko yhtenäistä. Tutkimuksessa todetaan, että myös eri kuljetusmuotojen sääntelyn samankaltaisuutta on lisättävä. – Kunkin kuljetusmuodon säännöksiä muutettaessa on huomioitava muut kuljetusoikeuden normit ja pyrittävä yhtenäisyyteen, Viinikka korostaa.

Tutkimuksessa arvioidaan, että yhtenäisyyteen pyrkiminen on maantie- ja rautatiekuljetuksissa helpompaa kuin meri- ja ilmakuljetuksissa. Kuljetusten sujuvuus ja sen myötä kansainvälinen kauppa hyötyisivät sääntöjen ja niiden tulkinnan yhtenäistämisestä.

***

Väitöstiedot:

OTL, KTM Tuija Viinikan väitöskirjatutkimus Rahdinkuljettajan tavaravastuu tiekuljetuksissa tarkastetaan Turun kauppakorkeakoulussa perjantaina 8.12.2006 klo 12 luentosalissa 11.

Väitöstutkimus kuuluu yritysjuridiikan alaan. Vastaväittäjänä toimii professori Lena Sisula-Tulokas (Helsingin yliopisto) ja kustoksena professori Matti J. Sillanpää.

Väittelijän henkilötiedot:

Tuija Viinikka on valmistunut kauppatieteiden maisteriksi Turun kauppakorkeakoulusta vuonna 1986 sekä oikeustieteen kandidaatiksi vuonna 1991 ja oikeustieteen lisensiaatiksi vuonna 1995 Turun yliopistosta. Viinikka on työskennellyt vuodesta 1992 lähtien Turun kauppakorkeakoulussa yritysjuridiikan yliassistenttina. Lukuvuoden 2005–2006 hän toimi yritysjuridiikan ma. professorina.

Julkaisutiedot:

Viinikka, Tuija: Rahdinkuljettajan tavaravastuu tiekuljetuksissa. WSOYpro, Helsinki 2006.

Turun kauppakorkeakoulun viestinnässä on varattuna väitöskirjoja toimittajille. Tilaukset sähköpostitse: jaana.villisi(a)tse.fi

Väittelijän yhteystiedot tiedotusvälineille:

Tuija Viinikka
puhelin: 02 481 4342
sähköposti: tuija.viinikka(a)tse.fi  

Rehtorinpellonkatu 3, 20500 TURKU | Kaikki yhteystiedot

Puh. (02) 333 51 | Faksi (02) 333 8900 | viestinta@tse.fi

Tämän sivun sisällöstä vastaa Viestintä