Tiedote
22.3.2004
M.Sc. (Tech.), M.Sc (Agro-Marketing) Zsuzsanna Vinczen väitöskirja tarkastetaan Turun kauppakorkeakoulun auditoriossa perjantaina 26. päivänä maaliskuuta 2004, kello 12. Väitöstutkimus on nimeltään "A Grounded-Theory Approach to Foreign-Market Expansion in Emerging Markets. Two Finnish Companies in the Visegrád Countries." Vastaväittäjänä toimii KTT, Svetla T. Marinova Birminghamin yliopistosta ja kustoksena professori Sten-Olof Hansén Turun kauppakorkeakoulusta. Väitöstutkimus kuuluu liiketaloustiede, kansainvälisen liiketoiminnan alaan.
Keskisen Itä-Euroopan liiketoimintaympäristöt sekä niissä toimivat yritykset ovat kokeneet mullistavia muutoksia 1990-luvun alusta lähtien. Tämän väitöstutkimuksen tarkoituksena on selittää kahden keskisuuren suomalaisen yrityksen kansainvälistä kasvua ja laajentumista. Viime vuosikymmenen aikana (1990-2000) nämä kaksi yritystä laajensivat toimintaansa Visegrád-maihin - Tsekin ja Slovakian tasavaltoihin sekä Unkariin ja Puolaan. Kahden yrityksen laajentuminen kullekin markkina-alueelle - yhteensä 6 prosessia - on ollut tämän tutkimuksen kohteena.
Tutkimus perustuu empiirisen tiedon analysointiin grounded-theory -menetelmällä. Tutkimuksessa luodaan uusi teoreettinen viitekehys, jossa yhdistyvät ympäristötekijät sekä strategiset ja operationaaliset tekijät, ja jolla pystytään selittämään yritysten kansainvälisen laajentumisen prosessia. Viitekehys osoittaa, että kyseiset yritykset pyrkivät hyödyntämään organisaationaalista vauhtiaan integraation, sopeuttamisen ja strategian luonnin kautta. Nämä kolme prosessia yhdistivät ainutlaatuisen valikoiman mekanismeja, joita yritykset käyttivät havaituista olosuhteista riippuen.
Tutkimustulokset osoittavat, että tutkituissa tapauksissa yritysten kansainvälistyminen oli ensisijaisesti taloudelliseen tuloksentekoon pyrkivä kasvuprosessi, joka perustui sekä rationaaliseen että intuitiiviseen päätöksentekoon. Nämä löydökset ovat ristiriidassa vakiintuneiden selitysten suhteen, jotka käsitteellistävät laajentumisen ulkomaisille markkinoille oppimisprosessina ja kuvaavat sitä sarjana ennalta suunniteltuja, suoraviivaisina askelia.
Tutkimus korostaa kohdemaan yhteistyökumppaneiden ratkaisevaa roolia sekä pioneeriaseman tärkeyttä yritysten kasvussa kehittyvillä markkinoilla. Selvitäkseen ja kasvaakseen kehittyvillä markkinoilla yritysten tulee samanaikaisesti kehittää ainutlaatuisia kilpailuetuja, sopeuttaa itsensä olemassa olevaan sekä saavuttaa sisäinen yhtenäisyys yrityksen strategian ja toimintaympäristön välillä.
Henkilötiedot:
Zsuzsanna Vincze on syntynyt Budapestissä, Unkarissa vuonna 1963. Hän on valmistunut maatalousinsinööriksi vuonna 1987 ja maatalousmarkkinoinnin maisteriksi vuonna 1991 ja työskennellyt Turun kauppakorkeakoulussa tutkijana, assistenttina ja yliassistenttina vuodesta 1998 lähtien.
Yhteystiedot:
Lisätietoja antaa Zsuzsanna Vincze, puh. (02) 2384 655 tai sähköposti: zsuzsanna.vincze(a)tukkk.fi
Julkaisutiedot:
Zsuzsanna Vincze: A Grounded-Theory Approach to Foreign-Market Expansion in Newly-Emerging Markets. Two Finnish Companies in the Visegrád Countries. Turun kauppakorkeakoulun julkaisuja, Sarja A-4:2004, ISBN 951-564-173-X, 951-564-174-8 (pdf), ISSN 0357-4652, 1459-4870 (pdf). Julkaisuja myy KY-Dealing Oy, Rehtorinpellonkatu 3, 20500 Turku, p. (02) 481 4422.