3.11.2006
Akatemiarahoitusta suomalaisten valtarakenteiden tutkimukseen
Kansantaloustieteen professori Mika Widgrénin johtama projekti ”Valtarakenteiden pysyvyys Suomessa 1660–2005” on saanut Suomen Akatemialta 308 580 euron apurahan. Projektissa tarkastellaan vallan muutoksia ja säilymistä sukupolvittain. Aineistona käytetään Kuka kukin on -teoksia ja aateliskalenteria. Hanke on nelivuotinen ja se toteutetaan Turun kauppakorkeakoulun, Elinkeinoelämän Tutkimuslaitoksen (ETLA), Helsingin yliopiston historian laitoksen ja Uppsalan yliopiston yhteistyönä.
Hanke tiivistää entisestään Turun kauppakorkeakoulun ja ETLAn välistä jo ennestään kiinteää yhteistyötä, josta aiempina esimerkkeinä voidaan mainita Venäjän ja Suomen taloussuhteita tarkastellut hanke sekä Kunnallisalan Kehittämissäätiön rahoittama juuri käynnistynyt tutkimus globalisaation vaikutuksista Suomen kuntiin.