Tiedote 20.12.2007

Venäläisinvestoinnit Suomeen lisääntymässä 


Venäläisyritysten investoinnit Suomeen lisääntyvät myös energiasektorin ulkopuolella. Investointeihin liittyvät poliittiset uhkakuvat ovat kuitenkin liioiteltuja. Tiedot ilmenevät Turun kauppakorkeakoulun Pan-Eurooppa Instituutin julkaisusta Suurimmat venäläisyritykset Suomessa, jonka on kirjoittanut tutkija Peeter Vahtra.

Suorat sijoitukset Venäjältä ulkomaille ovat kasvaneet viime vuosina voimakkaasti. Kahden vuoden aikana suurimpien venäläissijoittajien ulkomaisten omistusten arvo on lähes kolminkertaistunut.

– Suomen maksutasetilastot eivät anna todellista kuvaa venäläisyritysten sijoituksista Suomessa lukuisten kauttakulkuinvestointien johdosta. Kun tarkastellaan yritystasolla suurimpia venäläissijoituksia Suomessa, huomataan, että venäläisyhtiöiden asema Suomessa on paljon vahvempi kuin maksutasetilastot antavat ymmärtää, Peeter Vahtra toteaa.

Venäläisyritykset aktiivisia energiasektorilla

Venäläisyritykset ovat merkittäviä toimijoita erityisesti Suomen energiasektorilla. Venäjän toiseksi suurin öljy-yhtiö Lukoil hallitsee noin neljännestä Suomen polttoaineen vähittäismyynnistä, maailman suurin maakaasuyhtiö Gazprom omistaa neljänneksen Suomen kansallisesta maakaasuyhtiöstä ja sähköntuonnista Venäjältä Suomeen vastaa kokonaisuudessaan Venäjän valtion sähkömonopolin omistuksessa oleva yhtiö.

Viime vuosina venäläissijoitukset ovat lisääntyneet myös energiasektorin ulkopuolella. Merkittävimpänä näistä voidaan pitää yhden maailman suurimman metalli- ja kaivosyhtiön, Norilsk Nickelin, yritysostoa, jonka kohteena oli Euroopan johtaviin lukeutuva nikkelitehdas Harjavallassa.

Poliittiset uhkakuvat liioiteltuja

Hankkimalla omistukseensa jakelukanavia Suomessa venäläiset energiayhtiöt ovat onnistuneet monissa tapauksissa pääsemään lähelle loppukuluttajia. Muualla läntisessä Euroopassa venäläisyhtiöiden pyrkimykset jakeluketjujen kokonaisvaltaiseen hallintaan ovat usein törmänneet poliittiseen vastarintaan kohdemaissa. Venäläisyhtiöiden laajentumiseen ulkomaille liitetäänkin usein poliittisia uhkakuvia Venäjän vaikutusvallan lisääntymisestä kohdemaissa.

– Suomen tapauksessa uhkakuvat ovat kuitenkin usein liioiteltuja, sillä Suomi nähdään venäläisyritysten keskuudessa ennen kaikkea kannattavana, vaikkakin pienehkönä, markkina-alueena ja strategisena porttina muille länsimarkkinoille, tutkija arvioi.

Lähivuosina venäläisinvestoinnit Suomeen lisääntynevät huomattavasti. Energiasektorin ohella venäläisittäin kiinnostavia kohteita löytynee muun muassa Suomen telekommunikaatio- ja metallisektoreilta sekä matkailualalta.

Vahtra, Peeter: Suurimmat venäläisyritykset Suomessa.
Turun kauppakorkeakoulun Yritystoiminnan tutkimus- ja koulutuskeskus, Pan-Eurooppa Instituutti. Julkaisu on luettavissa verkossa: www.tse.fi/pei  

Lisätietoja:

Peeter Vahtra
050 352 4089, peeter.vahtra(a)tse.fi

Rehtorinpellonkatu 3, 20500 TURKU | Kaikki yhteystiedot

Puh. (02) 333 51 | Faksi (02) 333 8900 | viestinta@tse.fi

Tämän sivun sisällöstä vastaa Viestintä