Tiedote 2.10.2009

Väitös: Viestintä etäjohtamisen haasteena 

Johtamisen teoriat ja käytännöt perustuvat olettamukseen, että johto ja alaiset työskentelevät samassa toimipisteessä. Ek. Lic. Svein Bergumin väitöskirjassa Management of teleworkers – managerial communications at a distance tarkastellaan johtamistyön luonnetta tilanteessa, jossa esimiehet ja alaiset työskentelevät etäällä toisistaan. Tutkimuksen mukaan etäjohtaminen eroaa perinteisestä johtamisesta erityisesti viestinnän osalta. Tietojärjestelmätieteen alan väitöstutkimus tarkastetaan Turun kauppakorkeakoulussa perjantaina 9. lokakuuta 2009.

Etäjohtaminen on ajankohtainen aihe, josta on todennäköisesti tulossa osa yhä useamman esimiehen työnkuvaa. Kun alaiset työskentelevät etäällä, on johtajan ratkaistava erityisesti viestintään ja palautteen antamiseen liittyviä kysymyksiä.

Etäjohtamisessa on piirteitä, jotka ovat yhteisiä valtaosalle esimiestason työntekijöistä. Niihin kuuluvat esimerkiksi kasvava suunnittelun tarve, luottamuksen rakentaminen, säännöllinen ja tehokas viestintä eri kanavien kautta sekä tulosjohtaminen.

Suurimmat haasteet etäjohtamisessa liittyvät säännölliseen yhteydenpitoon. Johtajien on punnittava tarkasti, mistä tehtävistä tulee keskustella etäyhteyksillä, mistä taas kasvotusten. Kielteisen palautteen antaminen etänä on vaikeaa, ja sitä tulisi pääsääntöisesti välttää.

Myös alaisten osaamisella on merkitystä. Aiemmista tutkimuksista poiketen Svein Bergumin väitöskirjasta käy ilmi, että myös suppeamman tieto- ja taitopohjan omaavat työntekijät voivat työskennellä eri toimipisteessä kuin esimiehensä. Näissä tilanteissa esimiehen on kuitenkin tarjottava alaisille enemmän tukea ja ohjausta.

Etäisyys muutakin kuin maantiedettä

Svein Bergum tarkastelee tutkimuksessaan myös muita kuin maantieteellisiä etäisyyden ulottuvuuksia. Näitä ovat esimerkiksi sosiaalinen ja kognitiivinen etäisyys.

Väitöskirjan tutkimusaineisto kerättiin Norjan tiehallinnosta, jossa vuonna 2003 tehdyn laajan uudistuksen seurauksena 70 prosenttia organisaation 5 000 työntekijästä työskentelee eri toimipisteissä kuin esimiehensä.

Norjan tiehallinnon johto ei pidä etäjohtamista merkittävästi perinteistä johtamista vaikeamapana. Tämä johtuu siitä, että muunlainen etäisyys on vähäistä: esimiehet tuntevat alaisensa ja luottavat heihin. Tutkitussa organisaatiossa esimiehiä ja alaisia yhdistää sama teknillinen koulutus ja sama ikäluokka, mikä helpottaa etäjohtamista.

***

Väittelijän henkilö- ja yhteystiedot

Svein Bergum on syntynyt 1955 Lillehammerissa Norjassa. Hän on valmistunut vuonna 2000 kauppatieteiden lisensiaatiksi ruotsalaisesta Linköpingin yliopistosta. Sitä ennen hän on suorittanut tutkinnot myös New York Universityssä ja Norges Handelshøyskolessa. Vuodesta 2001 lähtien Bergum on työskennellyt Eastern Norway Research Instituten tutkijana.

Svein Bergum
matkapuhelin: + 47 40 20 31 06
sähköposti: sb(a)ostforsk.no

Väittelijän kuva löytyy osoitteesta http://info.tse.fi/vaittelijat/bergum.jpg  

Väitös- ja julkaisutiedot

Ek. Lic. Svein Bergumin väitöskirjatutkimus Management of teleworkers – managerial communications at a distance tarkastetaan Turun kauppakorkeakoulussa (Rehtorinpellonkatu 3, Turku) perjantaina 9.10.2009 klo 12 alkaen luentosalissa 11. Vastaväittäjänä toimii professori Wendy Spinks (Tokyo University of Science) ja kustoksena professori Reima Suomi.

Väitöskirja on luettavissa osoitteessa http://info.tse.fi/julkaisut/vk/Ae10_2009.pdf  

Lehdistökappaleiden tiedustelut sähköpostitse osoitteesta viestinta(a)tse.fi

Rehtorinpellonkatu 3, 20500 TURKU | Kaikki yhteystiedot

Puh. (02) 333 51 | Faksi (02) 333 8900 | viestinta@tse.fi

Tämän sivun sisällöstä vastaa Viestintä