Tiedote 30.5.2007

Kansainväliset yrittäjyyden asiantuntijat vaihtavat ajatuksia Turussa 

Turun kauppakorkeakoulu isännöi 13.–15.6.2007 yrittäjyyden maailmankonferenssia, joka houkuttelee osallistujia yli 60 maasta. Konferenssin puhujat tulevat maantieteellisesti laajalta alueelta. Lisäksi he edustavat monipuolisesti eri tahoja yrittäjistä tutkijoihin ja poliittisiin päätöksentekijöihin.
 
ICSB 2007 -konferenssin teemana on "At the Crossroads of East and West: New Opportunities for Entrepreneurship and Small Business". Pääpuhujat tulevat muun muassa Kroatiasta, Suomesta, Intiasta ja Yhdysvalloista.
 
Yksi konferenssin tavoitteista on synnyttää keskustelua kansainvälistymiskehityksen merkityksestä yrittäjyydelle ja pk-yrityksille.
 
– Tästä aiheesta puhuvat yleensä länsimaiset edustajat länsimaiden näkökulmasta. ICSB 2007 -konferenssin keskeisenä tehtävänä on antaa puheenvuoro myös ei-länsimaisille näkökulmille. Se avartaa näkemyksiä kansainvälistymisen merkityksestä yritystoiminnalle kehittyvissä maissa ja muissa kuin länsimaisissa kulttuureissa, kertoo konferenssipäällikkö Ulla Hytti.
 
Ohjelman avaa kauppa- ja teollisuusministeri Mauri Pekkarinen. Pääpuhujia ovat muun muassa intialainen yritysjohtaja, tohtori Ganesh Natajaran Zensar Technologies -yrityksestä sekä maailman johtaviin yrittäjyystutkijoihin lukeutuva yhdysvaltalainen professori William B. Gartner Clemsonin yliopistosta.
 

Turun kauppakorkeakoululla vahva maine yrittäjyystutkimuksessa

 
– Näin suuren ja kansainvälisen konferenssin isännöiminen on merkittävä saavutus Turun kauppakorkeakoululle. Yrittäjyys on yksi kolmesta painopistealueestamme ja osaamistamme yrittäjyystutkimuksessa arvostetaan kansainvälisesti, Hytti arvioi Turun kauppakorkeakoulun valintaa konferenssin järjestäjäksi.
 
Edelliset yrittäjyyden maailmankonferenssit on pidetty Washingtonissa ja Melbournessa. Konferenssiin odotetaan saapuvan noin 900 yrittäjyyden tutkijaa ja kouluttajaa, poliittista päätöksentekijää sekä tukiorganisaatioiden edustajaa. Osanottajat kuuluvat pääasiassa maailmanlaajuiseen International Council for Small Business (ICSB) -järjestöön, joka kokoontuu jo 52. kertaa.
 

Lisätietoja:  
Konferenssipäällikkö Ulla Hytti (Turun kauppakorkeakoulu, TSE Entre)
puh. 02 4814 514 tai 040 540 9112, sähköposti: ulla.hytti(a)tse.fi

Ohjelma ja muita lisätietoja konferenssin verkkosivuilla: www.icsb2007.org 

Rehtorinpellonkatu 3, 20500 TURKU | Kaikki yhteystiedot

Puh. (02) 333 51 | Faksi (02) 333 8900 | viestinta@tse.fi

Tämän sivun sisällöstä vastaa Viestintä