Kauppatieteiden tai valtiotieteiden tohtorin tutkinto voidaan suorittaa lisensiaatin tutkinnon jälkeen tai ilman lisensiaattivaihetta. Valtaosa jatko-opiskelijoista etenee nykyisin suoraan maisterin tutkinnosta tohtorin tutkintoon.
Kauppatieteiden tohtorin (KTT), valtiotieteiden tohtorin (VTT) ja filosofian tohtorin (FT) tutkintoon tähtäävä täyspäiväopiskelu kestää noin neljän lukuvuoden ajan.
Opinnoissa tohtorin tutkintoa varten tavoitteena on, että opiskelija
- perehtyy syvällisesti omaan tieteenalaansa ja sen yhteiskunnalliseen merkitykseen
- saavuttaa valmiudet tutkimusalansa piirissä itsenäisesti ja kriittisesti soveltaa tieteellisen tutkimuksen menetelmiä ja luoda uutta tieteellistä tietoa
- perehtyy hyvin oman alansa kehitykseen, perusongelmiin ja tutkimusmenetelmiin
- saavuttaa sellaisen yleisen tieteenteorian ja tutkimusalaansa liittyvien muiden tieteenalojen tuntemuksen, joka mahdollistaa niiden kehityksen seuraamisen.
Tohtorin tutkinnon suorittamiseksi opiskelijan on:
- osallistuttava säännöllisesti opetussuunnitelmassa määrätyllä tavalla tutkintoa varten järjestettävään opetukseen
- laadittava ja julkaistava väitöskirja, jonka tiede- ja opetusneuvosto hyväksyy julkisen tarkastuksen jälkeen
- suoritettava muut opetussuunnitelmassa määrätyt opintosuoritukset, jotka yhdessä väitöskirjan kanssa osoittavat itsenäistä ja kriittistä ajattelua opiskelijan tutkimusalalla.
Tohtorin ja filosofian tohtorin tutkinnon opinnot koostuvat seuraavasti:
- yleistieteelliset opinnot 16 op
- pääaineen jatko-opinnot 32 op
- valinnaiset opinnot 12 op, jotka voidaan valita aiotun tutkimuksellisen suuntauksen mukaan
- tietojen syventäminen väitöskirjan ohjaajan määräämällä tavalla ja osallistuminen mahdollisesti järjestettävään tieteelliseen opetukseen
- väitöskirjan laatiminen ja julkaiseminen.
Mikäli jatko-opiskelija on jo suorittanut kauppatieteiden tai valtiotieteiden lisensiaatin tutkinnon, hänen ei tarvitse suorittaa kohtien 1-3 edellyttämiä opintoja kauppatieteiden tai valtiotieteiden tohtorin tutkinnossa.
Lisätietoja tutkinnon rakenteesta löytyy opinto-oppaasta.

Väitöskirja
Väitöskirjan tulee olla itsenäiseen tutkimukseen perustuva esitys aiheesta, joka kuuluu LTT, laskentatoimen, LTT, johtamisen ja organisoinnin, LTT, markkinoinnin, LTT, kansainvälisen liiketoiminnan, LTT, logistiikan, LTT, yrittäjyyden, kansantaloustieteen, yritysjuridiikan, talousmaantieteen, taloussosiologian, taloustieteen kvantitatiivisten menetelmien tai tietojärjestelmätieteen alaan.
Väitöskirjaksi voidaan hyväksyä myös useita samaan aihepiiriin kuuluvia tieteellisiä julkaisuja, julkaistaviksi hyväksyttyjä käsikirjoituksia tai muita vastaavat tieteelliset kriteerit täyttäviä töitä sekä niistä laadittu yhteenveto. Yhteenvedossa esitetään tutkimuksen ongelma, sen motivointi ja tieteellinen asemointi sekä tutkimuksen tavoitteet, menetelmät, tulokset ja johtopäätökset.
Julkaisuihin voi kuulua myös yhteisjulkaisuja, jos tekijän itsenäinen osuus on niissä osoitettavissa. Näiden ns. kokoomaväitöskirjojen tunnuspiirteet määritellään tarkemmin tiede- ja opetusneuvoston antamassa erillisohjeessa.