Opintojen suunnittelu 

 

Jatko-opiskelijoiden ohjaus ja HOPS:n laadinta

Akateemisen ohjauksen tehtävänä on kehittää ja kannustaa jatko-opiskelijaa kriittiseen ja rakentavaan tieteelliseen ajatteluun, tukea opiskelijan integroitumista tiedeyhteisöön sekä edistää myös ammatillisen asiantuntijuuden kehittymistä. Jatko-opiskelijoille määrätään 1-2 edustamaansa alaan syvällisesti perehtynyttä, tohtorin tutkinnon suorittanutta ohjaajaa. 

Kaikki jatko-opiskelijat laativat henkilökohtaisen opintosuunnitelman (HOPS), josta tulee käydä ilmi perustelut jatkotutkinnon tekemiselle sekä suoritettavien opintojaksojen osalta yhteys substanssi- ja metodiosaamiseen. Näiden lisäksi HOPS:sta tule näkyä jatko-opintojen ja väitöskirjan aikataulu. HOPS:ssa tulisi pohtia myös mahdollisia julkaisuja ja oman tutkimustoiminnan suhdetta korkeakoulun strategiaan. HOPS laaditaan opintojen alkuvaiheessa ja sitä päivitetään sekä täydennetään opintojen kuluessa. 

Ohjaussuunnitelma

Syksystä 2010 lähtien jatko-opiskelijan ja ohjaajan välillä laaditaan ohjaussuunnitelma, jossa määritellään sekä ohjaajan että ohjattavan vastuut ja sovitaan jatko-opintojen aikataulusta. Ohjaussuunnitelma sitoo opiskelijan jatko-opintojen ja väitöskirjatyöskentelyn suorittamiseen sovitussa aikataulussa sekä sitouttaa ohjaajan säännölliseen ohjaustyöhön ja ohjattavan tutkimuksen edistämiseen.

Rehtorinpellonkatu 3, 20500 TURKU | Kaikki yhteystiedot

Puh. (02) 333 51 | Faksi (02) 333 8900 | viestinta@tse.fi

Tämän sivun sisällöstä vastaa Opintotoimisto