Opintojen suorittaminen
Lto1 Johdatus liiketoimintaosaamiseen on kaikille liiketoimintaosaamisen perusopintokokonaisuuden opiskelijoille pakollinen opintojakso ja suoritetaan ennen muita liiketoimintaosaamisen opintoja. Tenttimällä Lto1 Johdatus liiketoimintaosaamiseen -jakso määrättyinä tenttipäivinä, voi suorittaa muita liiketoimintaosaamisen opintojaksoja lukuvuoden 2011-12 alusta alkaen. Tenttiin ilmoittaudutaan Turun yliopiston sähköisen tentti-ilmoittautumisjärjestelmän NettiOpsun (Tentit, Turun kauppakorkeakoulu, Taloustieteen laitos, TALB2754, LTO1 Johdatus liiketoimintaosaamiseen) kautta viimeistään viikko ennen tenttiä.
Lto1-kirjatentin läpäisy edellyttää, että jokaisesta teoksesta on saatava vähintään puolet maksimipistemäärästä. Lto1:n tenttiminen ei edellytä muiden liiketoimintaosaamisen opintojaksojen suorittamista. Lisätietoja verkkosivuilla http://taloustiede.utu.fi.
Liiketoimintaosaamisen opintokokonaisuuteen opinto-oikeus myönnetään kahdeksi vuodeksi, mutta opinnot järjestetään siten, että ne on mahdollista suorittaa yhden lukuvuoden kuluessa. Opinnot on tarkoitettu suoritettavaksi siinä järjestyksessä kuin opetus on sijoitettu periodeille.
LTO:n opintojaksot lukuvuonna 2011–2012
Pakolliset opintojaksot 16 op
- Lto1 Johdatus liiketoimintaosaamiseen 3 op
- Lto2 Yrityssimulaatio 2 op
- LtoYR3 Yrittäjyys 3 op
- LtoJO6 Johtajuus 2 op
- LtoLR7 Kirjanpito ja sen rooli liiketoimintaosaamisessa 2 op
- LtoLR8 Johdon laskentatoimen perusteet 2 op
- LtoMA9 Markkinointi kansainvälisessä ympäristössä 2 op
Vaihtoehtoiset opintojaksot, joista valitaan yhteensä vähintään 9 op
- LtoYR4 Projektijohtaminen 2 op
- LtoJO5 Strateginen johtaminen ja liiketoiminnan kehittäminen 3 op
- LtoJO6.1 Henkilöstöjohtaminen (pakolliset ed.op. Johtajuus) 3 op
- LtoLR7.1 Tilinpäätössuunnittelun perusteet (pakolliset ed.op. Kirjanpito ja sen rooli liiketoimintaosaamisessa) 3 op
- LtoLR8.1 Laskentatoimi yrityksen johdon päätöksenteon apuna (Pakolliset ed. op. Johdon laskentatoimen perusteet) 3 op
- LtoMA9.1 Palvelujen markkinointi (Pakolliset ed.op. Markkinointi kansainvälisessä ympäristössä) 3 op
- LtoKV9.2 Kansainvälisen liiketoiminnan rooli yritystoiminnassa (Pakolliset ed.op. Markkinointi kansainvälisessä ympäristössä) 3 op
Yhteensä tarjolla 36 op, joista opiskelija suorittaa yhteensä 25 op.
LTO:n opetus ja kuulustelut lukuvuonna 2011–12
Lukuvoden 2011-12 opintojaksokuvaukset, opetusaikataulu ja tentit löytyvät sivun ylälaidan oikopoluilta sitä mukaa kuin ne valmistuvat.
Lto-opintokokonaisuudella ja sen opintojaksoilla on oma ilmoituskanavansa Moodlessa. Kaikki opintokokonaisuuteen hyväksytyt opiskelijat saavat kurssiavaimen, jolla Lto-opintokokonaisuus löytyy.