Tutkimusprojektit ovat tärkeä osa Turun kauppakorkeakoulun toimintaa. Projektien toteuttamisessa oleellista on ollut aktiivinen yhteistyö paitsi korkeakoulumme eri yksiköiden välillä myös muiden yliopistojen, yritysten ja organisaatioiden kanssa.
Tutkimusprojektit ovat luoneet Turun kauppakorkeakoululle laajan yhteistyöverkoston. Ne tuovat toimintaan lisäresursseja ja laajentavat omaa osaamistamme niin, että pystymme yhä paremmin vastaamaan sekä käytännön elinkeinoelämän että muiden sidosryhmiemme tarpeisiin.
Turun kauppakorkeakoululla on ollut lukuisia hankkeiden koordinointitehtäviä, ja tätä kautta niin kansallisia kuin kansainvälisiäkin yhteistyösuhteita yliopistoihin, viranomaisiin, toimiala-, työnantaja- ja työntekijäjärjestöihin.
Esimerkkejä Turun kauppakorkeakoulun tutkimusprojekteista
C-Understanding -hankkeen tarkoituksena on saada uutta ymmärrystä asiakkuuksista teollisuuden yritysten välisessä palveluliiketoiminnassa.
Development and Comparison of Sustainability Indicators (DECOIN) -tutkimushankkeessa käsitellään EU:n kestävän kehityksen indikaattoreita ja EU:n uudistetussa kestävän kehityksen strategiassa tunnistettujen kestämättömien trendien välisiä kytkentöjä. Kyseessä on Tulevaisuuden tutkimuskeskuksen koordinoima EU-puiteohjelmahanke.
FINNON (Yhteiskuntavastuullisuus yrityksen arvotekijänä globaalissa taloudessa) -tutkimus pyrkii tuottamaan tietoa liiketoimintaosaamisen luonteesta ja vaikutuksista yrityksen arvonmuodostukseen.
Globaalin innovaatiojournalismin haasteet -hankkeessa mm. kootaan yhteen ja analysoidaan innovaatiojournalismista saatu kokemus ja tutkimustieto.
IT Leadership Potential (itLEPO) -tutkimushanke kehittää IT-palvelujohtamisen kyvykkyyksien ja ketteryyden arviointi- ja kehittämistyökalun IT- ja liiketoimintajohdolle sekä palveluntarjoajille.
Lääkitystiedon hallinta -tutkimus täydentää kansallisia lääkitystiedon hallintaa tukevia hankkeita kuten kansallisen sähköisen reseptin pilotointia ja terveydenhuollon aluetietojärjestelmähankkeita. Keskeinen teema on kansallinen lääkitystiedon tieto- ja palveluinfrastruktuuri.
Mylly-projektissa tarkastellaan kuluttajien käyttäytymisen muutosta.
Seurantatutkimus pk-yritysten kasvun ja kansainvälistymisen mekanismeista jatkaa TSE Entren aikaisempaa kasvuyritystutkimusta. Tässä tutkimuksessa lähestytään kasvua useista eri näkökulmista ja eri aineistojen avulla, jotta yrityksen kasvusta saadaan monipuolinen kuva. Tutkimuksessa mallinnetaan erilaisia kasvun ja kansainvälistymisen tapoja sekä tuotetaan toimenpidesuosituksia niin elinkeinopoliittisille toimijoille kuin suomalaiselle yrityselämällekin kilpailukykyisen kasvun tukemiseksi ja edistämiseksi.
Varpe-hankkeen tarkoituksena on helpottaa päivähoidon ammattilaisten arkea tietotekniikalla. Hankkeessa määritellään päivähoidon ja varhaiskasvatuksen parhaat käytännöt ja prosessit ja näitä tukevat tietojärjestelmät. Työ toteutetaan yhteistyössä varhaiskasvatuksen ja tietohallinnon asiantuntijoiden sekä tietotekniikkaa toimittavien ohjelmistotalojen kanssa.
VIBu (Virtual teams in International Business) on valmennusta ja tutkimusta, joka on kehitetty ensijaisesti hajautettujen asiantuntijatiimien ja niiden johtajien koulutus- ja kehittämistarpeisiin.
Visionäärinen elinkeinotoiminnan kehittäminen -projektissa tähdätään erityisesti Loimaan seutukunnan sekä sen lähialueen elinkeinojen ja yritysten kestävän tulevaisuuden kehittämiseen.
Yrittäjyys, työ ja hyvinvointi yksilön elämänkaarella on Suomen Akatemian rahoittama tutkimushanke, jossa tavoitteena on ymmärtää muuttuvien elämänkaarien, uusien työn organisoitumistapojen ja muiden elämänalueiden sekä palkkatyön ja yrittäjyyden välisiä siirtymiä ja näiden vaikutuksia yrittäjien hyvinvointiin.
>> Lisää tutkimusprojekteja löydät hakupalveluista.