Oikopolut

Kaakkois-Suomen työelämän kehittämiskeskuksen kokonaisevaluointi 

Kaakkois-Suomen työelämän kehittämiskeskuksen kokonaisevaluointi hankkeessa sovellettiin Tulevaisuuden tutkimuskeskuksen kehittelemää ennakoivan arvioinnin menetelmää Kaakkois-Suomen työelämän kehittämiskeskus -hankkeen kokonaisevaluointiin.

Kaakkois-Suomen Työelämän kehittämiskeskus hankkeen (2006–2008) ennakoiva kokonaisevaluointi oli projektin koko toiminta-ajan jatkuva prosessi, jonka tavoitteena oli arvioida hankkeen toiminnan ja toimintatapojen tuloksellisuutta ja vaikuttavuutta, tuoda esiin kehittämistarpeita sekä synnyttää kehittämisideoita.

Arvioinnin teoreettisena lähtökohtana käytettiin nk. kehittävää arviointia, jolle on luonteenomaista muun muassa osallistavuus ja eri tahojen välinen vuoropuhelu. Arviointitulosten ohella kehittävissä arvioinneissa painotetaan myös prosessin aikana syntyvää oppimista. Kehittävät arvioinnit johtavat parantamisalueiden
esille nostamiseen sekä suosituksiin ja kehittämisehdotuksiin.

Myös ennakoinnissa korostuvat osallistavat prosessit ja menetelmät, joilla pyritään edistämään muutoksen kannalta keskeisten avaintoimijoiden osaamista, synergiaa ja verkostoitumista. Olennaisin ero ennakoinnin ja kehittävän arvioinnin välillä on se, että ennakointi korostaa toiminnan aikajännettä (historiasta nykyhetken kautta tulevaisuuteen) sekä tavoitteiden haluttavuuden arviointia (visionäärisyyttä ja vision arviointia).

Kaakkois-Suomen Työelämän kehittämiskeskus hankkeen arviointi toteutettiin nk. ennakoivana arviointina, jossa yhdistetään arvioinnin ja ennakoinnin menetelmiä. Ennakoiva arviointi tapahtuu toiminnan
tulevaisuuskuvien ja visioiden kautta. Ennakoiva arviointi on hankkeen rinnalla käyvä oppimisja visioprosessi, joka mahdollistaa tavoitteiden muuttumisen matkan varrella.

Lisätietoja:

Olli Hietanen, kehitysjohtaja
 
> Tulevaisuuden tutkimuskeskus

Rehtorinpellonkatu 3, 20500 TURKU | Kaikki yhteystiedot

Puh. (02) 333 51 | Faksi (02) 333 8900 | viestinta@tse.fi

Tämän sivun sisällöstä vastaa Tulevaisuuden tutkimuskeskus