Open Innovation Banking System (OIBS) eli ”Innovaatioiden Habbo-hotelli” -projektin tarkoituksena on nostaa opiskelijoiden ja eläkeläisten luovuus ja yhteisöllisyys todelliseksi kansalliseksi kilpailutekijäksi, jota kaikki Suomen yritykset kokoon katsomatta voivat hyödyntää.
Open Innovation Banking System (OIBS) -hanke pyrkii demokratisoimaan innovaatio-osaamista ja rohkaisee tavallisia kansalaisia innovatiiviseen toimintaan – iästä ja sukupuolesta riippumatta. Yhtenä hankkeen keskeisenä ideana on aktivoida ammattikorkeakoulujen ja kansalaisten yhteistyötä suhteessa Suomen muuhun innovaatiojärjestelmään.
Tavoitteena on synnyttää pysyvä rakenne innovointiyhteisölle, joka erityisesti osana ammattikorkeakoulujen opetustoimintaa tuottaa yritysten käyttöön kuvauksia uusista ideoista, tulevaisuuden markkinaympäristöstä ja asiakastarpeista. Yhdessä nämä kolme tietopankkia muodostavat ns. innovaatiokolmion, jonka osat ovat innovaatiopankki, tulevaisuuden toimintaympäristöanalyysit sekä nykytilanneanalyysit. Toisin sanoen OIBS muodostuu ongelmapankista, ympäristömuutostekijäpankista ja ideapankista.
Hanke kuuluu Euroopan sosiaalirahaston rahoittamaan opetusministeriön valtakunnalliseen Innovaatio- ja osaamisjärjestelmien kehittämisohjelmaan, jonka rahoittavana viranomaisena toimii Oulun lääninhallituksen sivistysosasto. Hanke toteutetaan vuosina 2008–2011 ja sitä koordinoi Laurea-ammattikorkeakoulu. Hankkeen johtajana toimii yliopettaja, KTT Teemu Santonen.
Hankkeen muina partnereina toimivat Tulevaisuuden tutkimuskeskus, TKK, Lapin yliopisto ja kymmenen ammattikorkeakoulua. Tulevaisuuden tutkimuskeskus vastaa hankkeessa tulevaisuudentutkimuksen asiantuntemuksesta ja OIBS-hankkeen linkittämisestä huipputason kansainväliseen ennakointiosaamiseen.
Tunnustuksena vuoden 2008 Konsta-palkinto
OIBS-hanke on jo alkuvaiheessa saanut kansallisen Konsta-palkinnon, joka luovutettiin hankkeelle kansainvälisenä keksintöpäivänä 25.4.2008. Pääjuhlaa ”Innovaatioista hyvinvoinnille siivet” vietettiin Energia Areenalla, Vantaalla. Tilaisuudessa puhuivat mm. elinkeinoministeri Mauri Pekkarinen sekä pääjohtajat Martti Enäjärvi ja Vappu Taipale. Tilaisuudessa esiteltiin kolme kiintoisaa suomalaista menestystarinaa ja ministeri Pekkarinen jakoi viisi Konsta-patsasta keksimisen esimerkillisille edistäjille. OIBS-hanke nähtiin ja esiteltiin yhtenä uutena suomalaisena menestystarina.
Taustamateriaalia
Santonen, Teemu - Kaivo-oja, Jari - Suomala, Jyrki (2007)
Introduction to National Open Innovation System (NOIS) Paradigm. A Preliminary Concept for Interchange.
FFRC eBooks 8/2007. Finland Futures Research Centre, Turku School of Economics. Turku. 37 s.
Lisätietoja:
Ville Lauttamäki, tutkija
ville.lauttamaki(a)tse.fi
Jari Kaivo-oja, tutkimusjohtaja
jari.kaivo-oja(a)tse.fi
> Tulevaisuuden tutkimuskeskus