Suunnittelu- ja konsulttialan kehitys, toimintaedellytysten arviointi ja kilpailukyvyn parantaminen 

Tulevaisuuden tutkimuskeskus on mukana toteuttamassa Suunnittelu- ja konsulttitoimistojen liitto SKOL ry:n, Tekniikan Akateemisten Liitto TEK ry:n ja Uusi Insinööriliitto UIL ry:n hanketta ”Suunnittelu- ja konsulttialan kehitys, toimintaedellytysten arviointi ja kilpailukyvyn parantaminen” -hankkeen, jossa selvitetään suunnittelu- ja konsulttialan sekä sen toimintaympäristön kehitysnäkymiä niin maailmanlaajuisella, eurooppalaisella, pohjoismaisella kuin kansallisellakin tasolla.

Hanke toteutetaan vuosina 2009–2010 Tekesin rahoituksella ja siihen osallistuu myös pilottiyrityksinä Deltamarin, Elomatic, Etteplan, Pöyry ja Sweco.

Hankkeella etsitään näkemyksiä suunnittelu- ja konsultointialan ja sen asiakasalojen vaihtoehtoisista kehityskuluista ja tulevaisuuden visioista. Tarkastelua tehdään kahdella eri aikajänteellä (3–5 vuotta ja 10 vuotta). Hankkeen ensimmäisessä vaiheessa, syksyllä 2009, laadittiin skenaarioita (vaihtoehtoisia kehityskulkuja) suunnittelu- ja konsulttialan kehityksestä Suomessa. Selvitys sisälsi myös katsauksen toimintaympäristön yleisiin trendeihin sekä tulkinnan niiden vaikutuksesta alan tilanteeseen.

Hankkeen ensimmäisen vaiheen toteutti Turun yliopiston Tulevaisuuden tutkimuskeskus.

Lisätietoja:

Olli Hietanen, kehitysjohtaja
Sirkka Heinonen, professori
Marko Ahvenainen, tutkija

> Tulevaisuuden tutkimuskeskus

Rehtorinpellonkatu 3, 20500 TURKU | Kaikki yhteystiedot

Puh. (02) 333 51 | Faksi (02) 333 8900 | viestinta@tse.fi

Tämän sivun sisällöstä vastaa Tulevaisuuden tutkimuskeskus