Eurooppalainen ilmastopoliittinen keskustelu elää Kioton sopimuksen jälkeistä murrosvaihetta. Tammikuussa 2008 EU:n komissio julkisti laajan energia- ja ilmastopaketin, joka mm. asettaa tiukennettuja päästötavoitteita ja uusiutuvien energiamuotojen minimiosuuksia sekä kohdentaa niitä yhteiskunnan eri sektoreille. Liikenne on erityisen huomion kohteena, sillä liikenteen kasvihuonekaasujen määrä ja osuus kokonaispäästöistä on kasvussa. Tähän astinen liikenteen ilmastotutkimus on ollut teknisten tieteiden dominoimaa, kun taas yhteiskuntatieteellinen liikenteen päästöihin vaikuttavien taustatekijöiden tutkimus on ollut melko vähäistä ja integroiva liikenteen ilmastotutkimus hyvin vähäistä.
CAST-hanke tutkii 1) EU:n energia ja ilmastopaketista ja 2) kotimaan hiilidioksidipäästöihin perustuvasta autoverouudistuksesta käytävää suomalaista keskustelua. Tutkimus etsii vastauksia kolmeen kysymykseen: 1) Miten nämä kaksi politiikkaa vaikuttavat Suomen liikenteen CO2päästöihin lyhyellä ja pitkällä aikavälillä? Millaisia ekologisia, taloudellisia, teknisiä, sosiaalisia ja kulttuurisia näkökohtia näistä ohjelmista käydyssä keskustelussa esiintyy? 3) Kuinka kansainvälisistä tavoitteista ja keinoista keskustellaan kansallisella tasolla?
Hankkeessa kerätään ja analysoidaan tilastoaineistoja autotiheydestä ja autokannan päästöistä. Delfoi-tutkimuksessa kysytään asiantuntijoiden ja intressiryhmien käsityksiä ohjelmista ja niiden tulevaisuuden vaikutuksista. Media-analyysi perehtyy tiedotusvälineissä käytävään julkiseen keskusteluun ja uutisointiin.
CAST-hanke on poikkitieteellinen (interdisciplinary)ylittäessään tieteenalojen raja-aitoja. Lisäksi hanke on transdisiplinäärinen, eli tiedontuotannossa otetaan huomioon tutkijoiden lisäksi muiden asiantuntijoiden ja intressiryhmien sekä julkisuuudessa esitetyt kansalaisten käsitykset.
Suomen Akatemian rahoittamassa hankkeessa työskentelee kaksi tohtoria ja yksi väitöskirjan tekijä vuosina 2009-2011, Vilja Varho ja Jarmo Vehmas Tulevaisuuden tutkimuskeskuksessa ja Jari Lyytimäki SYKEssä. Hankkeen vastuullinen johtaja on Petri Tapio. Hankkeen ulkomaiset kumppaneina toimivat professorit David Banister Oxfordin yliopistosta ja Julie Thompson Klein Wayne State yliopistosta. Kotimaiset kumppanit ovat Risto Willamo Helsingin yliopiston ympärisötieteiden oppiaineesta ja Eeva Furman Suomen ympäristökeskuksesta.
Lisätietoja:
Petri Tapio, erikoistutkija
petri.tapio(a)tse.fi
CAST-hankkeen julkaisuja (-4.12.2009):
Journal articles
- Berninger, K., Tapio, P., Lehtonen, M. & Willamo, R. 2008/9. Une approche par problèmes pour les sciences de l'environnement. Environments - revue d'études interdisciplinaires 35(2). In press. [A problem-oriented approach for environmental sciences, in French, Abstract in English.] Refereed.
- Lyytimäki, J. & Tapio P. Climate change as reported in the press of Finland. International Journal of Environmental Studies 66(6). In Press. Refereed.
- Lyytimäki, J. (2009). Hiipuuko ilmastokeskustelu? Julkisen keskustelun merkitys ilmastopolitiikan valtavirtaistamiselle. Yhteiskuntapolitiikka 74(5): 537-541. [Will the climate discussion decease? The impact of the media on mainstreaming climate policy, in Finnish.]
Conference papers
- Tapio, P., Varho, V. & Vinnari, M. 2009. Finding a balance for qualitative and quantitative information in Delphi processes. In: Koskela, Marileena & Vinnari, Markus (Eds)
Future of the Consumer Society, Proceedings of the Conference “Future of the Consumer Society” 28–29 May 2009, Tampere, Finland. FFRC eBooks 7/2009, pp. 10-19. Refereed.
- Tapio, P., Huutoniemi, K., Lyytimäki, J., Varho, V., Vehmas, J. & Willamo, R. 2009.
An inter- and transdisciplinary analysis of the climate discussion of transport. Paper presented at the conference Towards Knowledge Democracy, University of Leiden, the Netherlands, August 26, 2009. Available at:
Popular
- Lyytimäki, J. & Tapio, P. 2009. Työmatkalentämistä vähennettävä. Helsingin sanomat 29.4.2009, p. C5. [Towards a reduction in work related aviation.]