Tulevaisuusluotain on Elinkeinoelämän keskusliitossa EK:ssa toteutettu ennakointihanke. Siinä on visioitu teollisuus- ja rakentamistaustaisten klustereiden toimintaympäristön muutoksia ja niiden vaikutuksia vuoden 2015 osaamis- ja koulutustarpeisiin. Tulevaisuutta on ennakoitu laajan asiantuntijaverkoston
kanssa. Tulevaisuuden tutkimuskeskus vastasi hankkeen työpaja-, skenaario- sekä delfoi-työskentelyistä yhdessä EK:n kanssa ja toimi asiantuntijana hankkeen suunnitteluvaiheessa.
Loppuraportti "Verkostoitumisesta voimaa osaamiseen" julkistettiin lokakuussa 2006. Innovaatioita syntyy yhä useammin rajapinnoilla, yhdistelemällä luovasti erilaisia osaamisia. Yksilöllisiin tarpeisiin etsitään vastauksia yhteisöllisesti; ihmisillä on halua ja jatkuvasti paremmat mahdollisuudet osallistua käyttämiensä tuotteiden ja palveluiden muotoutumiseen. Innovaatioissa korostuvat uudet materiaalit, vuorovaikutteisuus ja käytettävyys.
Yritysten menestyminen rakentuu osaavien, luovien ihmisten ympärille. Osaamis- ja luovuuspotentiaalin saaminen täyteen käyttöön on paitsi johtamis-, myös työyhteisöviestinnälliseen osaamiseen liittyvä haaste. Tarvitaan innostusta herättäviä päämääriä, taitoa rakentaa luottamusta erilaisten osaajien välille sekä kykyä ylläpitää ihmisten halua oppia uutta.
Vastuullinen liiketoiminta korostuu yritysten menestystekijänä. Kuluttajat odottavat, että tuotteet valmistetaan kestävää kehitystä kunnioittaen. Parhaat osaajat valitsevat työpaikakseen yrityksen, josta he voivat olla ylpeitä. Vastuullisuuden ja kannattavuuden välinen yhteys riippuu siitä, miten innovatiivisesti ja taitavasti yritys toteuttaa vastuullisuusstrategiaansa.
Toimintaympäristön muutos muovaa myös koulutusjärjestelmää. Koulutuspalveluille luodaan työelämän tarpeita ennakoiva rakenne, mutta käytännön toteutuksessa huomioidaan yksilölliset tarpeet. Oppija voi valita, miten oma osaamisprofi ili rakentuu: työelämässä, lähiopetuksessa vai kansainvälisissä virtuaalisissa yhteisöissä. Teknologia palvelee oppimista virtuaalisuuden ja henkilökohtaisen kanssakäymisen yhdistävissä oppimis-, työ- ja vapaa-ajan ympäristöissä. Osaamisen kehittämisen ympärille syntyy merkittävä markkina, jossa on kansallisia ja kansainvälisiä toimijoita.
Lisätietoja:
Tuomo Kuosa
Tutkija
Puh. (09) 6818 5818
tuomo.kuosa@tse.fi
> Tulevaisuuden tutkimuskeskus