MMM:n kansallisen Elintarvikkeiden laatustrategia -hankkeen puitteissa on koottu asiantuntijatyöryhmissä näkemys siitä, miten kansalaisten ja yhteiskunnan kokonaishyvä voisi parhaiten toteutua tehtäessä strategisia linjauksia sen varmistamiseksi, että suomalaisilla
on tulevaisuudessakin käytettävissään riittävästi korkealaatuisia ja
turvallisia elintarvikkeita.
Erityinen huomio kiinnitettiin niihin kehitystrendeihin, joiden suhteen voidaan törmätä kansallisiin tai globaaleihin ekologisiin, taloudellisiin, teknisiin ja sosiaalisiin reunaehtoihin, mutta joihin voidaan ja tulee vaikuttaa ennakoivalla päätöksenteolla.
Aloitteen vuosina 2001-2002 toteutetusta hankkeesta teki Elintarvikkeiden laatujohtoryhmän tutkimustyöryhmä ja sen rahoitti Maa- ja metsätalousministeriö. ETU 2030 -hankkeen johtajana toimi professori Eero Puolanne Helsingin yliopiston elintarviketeknologian laitokselta ja valvontaryhmän tutkimustyöryhmän puheenjohtajana toimi professori Hannu Korhonen. Hankkeessa toimi viisi työryhmää sekä toteutuksen asiantuntijoina tutkimusjohtaja Markku Wilenius (Turun kauppakorkeakoulu) ja toimitusjohtaja Timo Silén (Innovation Networks OY).
Lisätietoja:
Markku Wilenius
Professori
markku.wilenius(a)tse.fi
> Tulevaisuuden tutkimuskeskus